iMPiJÄÄ

iMPiJÄÄ

Karahtelee anturan alla,
ahkio kolisee,
suurin osa matkaa taittunut rahisevalla karstanteella;
ainakaan kulkemisessa ei mitään valittamista.

Rauduista ei tiedä - ei osaa sanoa -,
ei arvata millä tuulella ne sattuvat olemaan,
niiden niipukkuus on niin tavallista,
ettei ottamatonkaan päivä tunnu
enää mitenkään poikkeukselliselta.

Se vain on;
päivä muiden ottamattomien joukossa
jolloin reikiä on väännetty monissa miehin
niin että koko pikkuruisen lätäkön kansi
alkaa loppukaronkassa muistuttaa
pikemminkin siivilää kuin varsinaista kantta.
Eikä nykyn nykyä.

On niin varhas - eletään vielä toivossa,
hyvässä uskossa kiskotaan porauskalustoa
ynnä muita asiaan kuuluvia vermeitä
pitkin loivaa vastaletta.

Hikeä pukkaa kummun päällä,
se haihtuu saman tien kun näkimet kohtaavat
pienen lompolon neitseellisen kannen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne