OTE

OTE

Harmaa esiintyy epävarmana,
rakoilua taivaanpiirin peittävässä massassa,
siellä täällä pilkahduksia - pakoilua;
vitivalkoinen tunturin kiire pilkahtaa esiin,
lunta on yhä yläkerran kassassa.

Kaikki talvi ei ole mennyt,
ehtynyt ei vielä viileä voima,
keli hiihtelyyn suorastaan oiva,
jos vain livakat sivakat selkäänsä nakkaa.

Kohta sydän kiihkosta sataa hakkaa - ,
huuto ahtaalle kurkkuun pakkaa,
katse hätäisesti kahtaalle;
eikä lakkaa vasta kun mustalle maalle saakka ehtii
ja sukset karahtaa sulaan.
Vasta silloin huulilta hihkaisu parahtaa;
eipäs jouduttu pulaan.

Yltiöpäisen hurjapään huima ajatus
kokee uudestisyntymisen ankaran onnen,
lukee itsekseen ponnen - uuteen yritykseen yllyttää,
vaikka sielu mokomaa rinnassa hyllyttää.

Riettaus voittaa - älli turhaan sinnitellä koittaa,
intohimo saa otteen;
käännös takaisin mäkeen - se on jäännös.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!