SiLMUT

SiLMUT

Autereet lipuvat tumman vuon pintaa hipoen,
samaan tahtiin virran leppoisan kiireen kera;
kansi on sulahtanut - solahtanut niille sijoilleen,
kuristimia ei ennättänyt muodostua.

Varsinainen hoppu pysyttelee vielä poissa,
väkevimmät vauhdit antavat odottaa itseään,
keräävät voimia tuntureiden kallailla,
kurujen siimeksissä.

Vartoovat ylämaissa lämpöaallon tukalaa suudelmaa,
purkavat itsensä vasta sitten.

Koivu on joutunut hyvin,
silmut jo turvoksissa ranta-ahteella.
Jos heittäytyy oikein pikkumaisen tarkaksi,
saattaa nähdä jotain orastavan vihreää,
tai sitten se on hourukuva edellisestä kesästä.
Sellaista ilmassa viime aikoina - ja ankaran tarttuvaa.

Kosketan varkain kieleni kärjellä tuota kesää;
en rohkene lausua ääneen - ettei karkajaisi pois,
mutta oitis se pyrähtää lähimmälle ritvalle,
käy laulamaan suvivirttä sellaisella pieteetillä,
että on vaivihkaa tarkasteltava arkisia ryysyjään.

Ettäkö ma näillä kamppeilla suvivirteen yhtyisin?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!