VALLANKUMOUS
Martaan kesän nuutuneet kasvot paljastuvat,
ihmeen ilme leviää arktiseen hysteriaan,
orastavia lupauksia siellä täällä;
minne vain pikkutarkka katse osuu harhautumaan.
Ensimmäisenä tietty seinävierit auringon puolella;
vihreän voiman uudispiipat töröttävät siellä.
Sinne keväästä riehaantunut kattikin ensinnä kiiruhtaa,
napostelemaan ävärtä,
kuin paraskin riinpiissin vihervekaani,
jahka pääsee uksen raosta livahtamaan.
Ei sillä muuta tähellistä loskaiseen kevääseen,
sitä punkeroa siivetöntä siivelliset eineet kiinnosta,
mutta vihreän wäkevä elinvoima kyllä;
uuden syntyminen rutakalla vauhdilla oitis
kun alkuunsa pääsee.
Se on kissaotuksilla syvällä geeneissä.
Ja saattaapa mokomaa muillakin epeleillä ilmentää,
jotenkin se hempeä vehryt vain nappaa,
sieppaa otteeseensa,
tehdessään musertavalla voimalla tilaa kuolleeseen.
Kuinka monta sanaa onkaan veistetty kevään ihmeestä,
laulua, säveltä, rallatusta, renkutusta.
punottu runokoreja huojuvista pajuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi