TUNDRAKESÄ

TUNDRAKESÄ

Jossain maailmanlopun rannalla.
Annan tuulen huuhtoa päätä,
keskityn tarkastelemaan kauneudellisia arvoja.

Puhun ääneen tälle Arktiselle hysterialle;
kuin mies naiselle:
"Myönnän - toki olen luonut silmäyksiä sinuun,
ensin vaivihkaa - nyttemmin jopa riettaasti,
sitä tehen ja sillä silmällä.

Eikö se olisi outoa ellen? Sinun väheksymistäsi!
Mutta minun himoni sinuun,
se on puhdasta viatonta esittelemiisi runsauksiin.

En minä osaa sanoa loppuuko tämä koskaan.
Joka kerta kun nöyrryn ja hiljennyn,
esittelet uusia puolia itsestäsi.
Sellaisia joita jo luulin huomanneeni,
mutta en tullut merkinneeksi muistiin.

Nuo ryntäillesi vierivät vihreät,
läpikuultoisat mainingit,
ovat jotain mystistä seireenilaulua sielulle.

En osaa kuvitella - enkä sijoittaa -,
tätä mihinkään muualle,
vain tähän arktisen yöttömän yön tundrakesään."

Oh-show-tah hoi-ne-ne