HUOH

HUOH

Ulapan reunalle on yhä matkaa;
liki kolmesataa wanhaa analogista kilometriä,
silti ankara meri tuoksuu jo houkutellen.

Ohuenohut haituvainen,
se lempo kutvailee näkimien puolella näkymättömissä,
sujahtaa tilaisuuden tullen haistimista sisäolentoon
ja alkaa nyhjätä riettaasti sielun sivuja -
entiseen tapaan -,
värisyttäen.

Jo tutuksi käynyt kusiaissakki ravaa selkäpiitä,
ramppaa eeskahtaalle sellaista hoppua,
että tällä erää päällyste ei ennätä linnunlihalle
kuni huikein tunne on ohi,
tyynnytelty lupauksilla upeasta lähitulevaisuudesta
kaukana tundran äärettömässä hiljaisuudessa.

Se on korkeemman käres',
jotteiko haikeita vesiä tirskahda silmäkulmasta;
käy norumaan poskipäitä leuan kärkeen
ja siitä maahan osamaksulla ja niin edelleen.
Tuttua, tuttua.

Pelkkä ajatus huikean koskettavista olosuhteista
saa mielen oitis kuohumaan;
sanat syntyvät - asettuvat paikoilleen ilman aikojaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne