ON JOKOTAi
Merituulet puhaltavat kuivalla maalla,
hyinen raikkaus on tämän tuuletuksen suloinen hyve,
tuntuu iholla vilpoisena onnena;
koleuden oneus vääntää vain hereähipiäisen suupieliä.
On jokotai;
kun astut taivaan alle - sataa wanhanaikaisesti -,
tuiskuttaa vettä sivuviistosta
kuin änkyrä aisuritamma kustaan hännällään.
Kun siirryt suojaan,
paistaa aurinko silmiä siristäin;
siinä sitä ramppaat eeskahtaalle sivuryöppyä,
niin että kääntöpaikka on sonnalla,
eikä mitään asiallista tekemisen tulosta synny.
Oi ihana arktisen hysteria;
päivä hupenee vahtaamiseen,
oikeana hetkenä oikeassa paikassa olemiseen,
hiljenee ehtoolla pyhäksi saunan hiljaisuudessa,
Löyly-hengen kuiskutellessa höpöjä kiukaan sisältä.
Yöttömän yön auvoisen kuulas kirkkaus vaatii
pitämään vilpolassa suorastaan nokilaseja
pääsyvaatimuksena unen rajamaille,
vaikka Höyhensaaressa on kyllä näinä aikoina tilaa;
yllin kyllin - ihmiset kukkuvat käkien kera kilpaa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi