SOREiTA

SOREiTA

Pirunpuntareita,
hajanainen synnitön parvi juuri muuntuneita,
vedestä ponkaisseita mustia;
puolen päivän matkalla vastaan tuli,
sydän niistä suli.

Niin soreita koreita;
vastavalon heleää kultaa herkissä,
hopiaa siipispankoissa vinhoina välkkymässä,
niiden lyödessä nopiaan.

Arvaamattomia sykähdyksiä sinne tänne,
eeskahtaalle, päinvastoin
ja kenties vielä kerran vastoin päin;
uusia suunnitelmia punoen paikallaan pörräten.

Taukoja harmailla puunrungoilla,
ruskeilla korsien orsilla,
siveillä sielua hivelevillä kivillä.

Mutta oitis tuttua tekemässä yksi jos toinen,
pitänevät syntymävedessään solisseista runoista,
joita laskin vapaaksi ranta-ahteen häränsilmään
taannoin hullutellessani.

Kun kukaan ei ollut näkemässä;
etten jäisi valheesta kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne