LOUNA
Puree tuttavallisesti naamaa hän,
riekkuva tuuli - maailman aavoilta tulossa -,
suomii ja piiskaa tapaamisen riemusta.
Nouhätä,
suutelee samalla kun voitelee viiltonsa,
sehän on ystäväni Louna.
Jopas kotoinen olo,
paikka paikoin silisiloksi hiottu mantu,
niin tuttua, niin tuttua.
Korret, marras - kaikki tyynni - jääkuoren alla,
sen tuntee tummansinervässä hämyssä näkemättä;
anturoiden rohinan läpi.
Loppu menee arvauksella.
Vaan kertakaikkiseen,
somastipa ulajaa
ja ahkerampaa vielä on luvassa;
viittätoista, kahtakymppiä samalta perältä,
suoraan meren yli oijustain.
Tietenkin edellyttäen,
että se otetaan vastaan joltisellakin kunnioituksella,
että edes muutama rohkenisi tulla sitä vastaan
rannan törmälle - huiskuttamaan tervetuliaisia.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi