KULUMiSTA

KULUMiSTA

Vuosi kiirii viimeisiään,
epäilyttää - onko aikaa sittenkään olemassa;
onko se vaan jotain länsimaista hapatusta,
rattaankeksijän huonosti kirjoitettu vitsi.

On sielun tiloja jolloin aika ei kulu,
ei vaikka kuinka hinkkaisi hikipäässä elämää vasten
ja sitten kun sitä lempoa tarvitsisi,
sitä ei löydä mistään.
Kaikki on käytetty - urkkokin.

Aika on nolla,
miten sitä voi olla ja ei olla;
tyhjästä mitään voi vähentää,
siihen lisätä.
Lisäät kipenenkin ja se ei ole tyhjä.

Sanat pursuvat - vaikea pidättää,
asian kuvaimet syntyvät uudestaan wanhoina ukkoina,
ne samat jotka heimo on jo kertaalleen  hylännyt;
hakevat nyt yksinäisinä vapisevina reppanoina
kytköstä parhaaseen mahdolliseen toiseen.

Sarastaa;
taivaanpiirillä viimeiset haikeat soilet,
niin hereät,
ettei niiden varaan kannata aamukohvetta odottaa.

Sitä sitten äimistellään jääraapan kera rantteella. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne