HÖYHENENKEPEÄ HAUHTOPakkasen purevuus hellittää.
Vaitonaisen, huurtuneen metsän pakkasnapsahdukset
palailevat entisille paikoilleen.
Napsahtelevat ja paukkuvat nyt tyystin päinvastaisessa
järjestyksessä kuin liki viikko sitten.
Tuolloin kuolpunan poikki astuessa pukkasi vielä hiki
ja oksisto humisi lounatuulen virrassa.
Vaan mitenkähän ne osaavat takaisin
tismalleen oikeille paikoillensa - pakkasnapsahdukset?
Eihän sellainen isompi poksahdus mahdu
pikkuripsahduksen koloon ja toisinpäin on liian väljää,
tulee yksinäinen, nolo olo pololle.
Se epäilyttää kun puita on metsässä niin kovin
että tovin se varmaan vie.
Siis ennen kuin kaikki on taas järjestyksessä.
Vielä narskuu lumi karstanteen päällä, parahtelee
kuin serkkunsa vonkuna jäällä.
Vaikka kuinka hoputan askelta,
narske seuraa perässä kuin syöttöporonvasa.
Ensimmäiset pakkasutukat aloittavat
leijuvan keijutanssinsa, kutittavat nokkaa.
Höyhenenkepeä hauhto pöllähtelee anturain alla,
tupsahtelee kuin pölyisellä tiellä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Veikeästi kuvailit tuon: "vaikka kuinka hoputan askelta, narske seuraa perässä kuin syöttöporonvasa." Tuo kuva elää mielessäni tästä eteenpäin aina kun kenkien alla narisee ^^
VastaaPoistaMinusta tämä kohta oli lähes hellyttävä *Vaan mitenkähän ne osaavat takaisin
VastaaPoistatismalleen oikeille paikoillensa - pakkasnapsahdukset?
Eihän sellainen isompi poksahdus mahdu
pikkuripsahduksen koloon ja toisinpäin on liian väljää,
tulee yksinäinen, nolo olo pololle* Kauniisti kirjoitat!
Tuuluskalle:
VastaaPoistaKiitän hienosta kommentistasi. Toivon niin.
Elisalle:
No kyllä se on hellyttävä jos ajattelee niiden kohtaloa.