ViiDES ULOTTUVUUS
Jo erottui rummun hiljainen napsahtelu. Harvakseen vielä, koska tilanne oli vasta esileikkivaiheessa. Lähestyin harmaata laudoista tehtyä kömmänää vaaran puolelta laskeutuen - porojen jotosta pitkin, pysähdellen ja kuullostellen.
Menin uteliaisuuttani, vaikkakaan en kuokkimaan, sillä minulle oli kutsu tuotu henkilökohtaisesti.
Uksi näytti olevan hieman raollaan, kutsuvasti, kuin minua varten jätetty, mutta ehken vain niin omassa erinomaisuudessani typerästi kuvittelin. Rummun napsahtelu vahvistui kun pysähdyin ja käärin karvareuhkan korvalliset ylös ja puhalsin samalla. Tahti oli yhä verkkainen, muuta ääntä ei kuulunut, savunsekainen tervaksen tuoksu leijui kiehtovana, kutsuvana, houkuttelevana.
Pihapuun käkkäräisissä oksissa liuhui värikkäitä nauhoja, muutamasta poron putkiluusta tehty kalistin roikkui tanakimmasta oksasta harvakseltaan kalistaen satunnaisesti lehahtavan rossan mukaan.
Kömmänälle johti lapiolla luotu kapea polku joka laajeni uksen edessä pieneksi pihaksi jossa juuri ja juuri mahtui ovi avautumaan sen verran että siitä mahtui sisään pujahtamaan.
Laskeusin rantteelle ja siirryin äänen suuntaan. Yritin epäkohteliaasti kurkistaa akkunasta sisälle, en mahtanut sille mitään, mutta nokeentuneesta akkunasta ei näkynyt muuta kuin häiveä valon loimotus. Luovutin ja koputin kamanaan merkiksi tulostani. En kuullut kehoitusta, eikä rummun äänessä tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan, joten kopistelin enimpiä lumia kengistäni ja astuin kursailematta sisään.
Lämmin ja vahva savunsekainen kokonaisuus vastaanotti minut ja imaisi siinä silmänräpäyksessä ilmapiiriinsä. Wanha ryppynaamainen tietäjä istui tulen edessä kelon pätkällä johon oli viikattu porontalja pehmikkeeksi.
Sylissään hänellä oli vaaleakalvoinen rumpu jota hän silmät ummessa näppäili. Viittasi kädellään istumaan ja tein työtä käskettyä. Asettelin taljan taiten ja hoksasin edessä höyryän kuksan. Mistä pirusta se siihen ilmestyi? Mistä se tiesi minun juuri nyt tulevaksi?
Nämä kysymykset pyörivät kiivaasti humeetissa kun kurotin ja otin kuksan kouraan ja maistelin. Jokin sivumaku tuntui, mutta kahvi maistu pääasiassa samalta tutulta kahvilta kuin muulloinkin.
Erotin rummun tahdin tihenevän ja äänen kiihtyvän, mukaan sekoittui myös jotain laulun tapaista vaikken saanutkaan sanoista selvää. Enkä kyllä oikein tiennytkään, olisiko edes pitänytkään ja oliko ne edes tarkoitettu minun ymmärrettävikseni. Seurasin vain keskittyneenä mitä tuleman pitää.
Vähitellen ääni ja rytmi, valo ja tuoksut, tulen loimotus ja havainnointi kietoutuivat kuin pyörteiseksi puuroksi joka kiertyi myötäpäivään imien mieltä mukaan yhä syvemmälle spiraalin keskustaan.
Yritin sinnitellä vielä wiimehetkellä vastaan - turhaan, alitajuntaani oltiin kiskomassa johonkin outoon ja tuntemattomaan ulottuvuuteen. Lakkasin vastaan panemasta ja humeettiveteni alkoi valua johonkin lämpimään ja niin miellyttävään...
Jo erottui rummun hiljainen napsahtelu. Harvakseen vielä, koska tilanne oli vasta esileikkivaiheessa. Lähestyin harmaata laudoista tehtyä kömmänää vaaran puolelta laskeutuen - porojen jotosta pitkin, pysähdellen ja kuullostellen.
Menin uteliaisuuttani, vaikkakaan en kuokkimaan, sillä minulle oli kutsu tuotu henkilökohtaisesti.
Uksi näytti olevan hieman raollaan, kutsuvasti, kuin minua varten jätetty, mutta ehken vain niin omassa erinomaisuudessani typerästi kuvittelin. Rummun napsahtelu vahvistui kun pysähdyin ja käärin karvareuhkan korvalliset ylös ja puhalsin samalla. Tahti oli yhä verkkainen, muuta ääntä ei kuulunut, savunsekainen tervaksen tuoksu leijui kiehtovana, kutsuvana, houkuttelevana.
Pihapuun käkkäräisissä oksissa liuhui värikkäitä nauhoja, muutamasta poron putkiluusta tehty kalistin roikkui tanakimmasta oksasta harvakseltaan kalistaen satunnaisesti lehahtavan rossan mukaan.
Kömmänälle johti lapiolla luotu kapea polku joka laajeni uksen edessä pieneksi pihaksi jossa juuri ja juuri mahtui ovi avautumaan sen verran että siitä mahtui sisään pujahtamaan.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Laskeusin rantteelle ja siirryin äänen suuntaan. Yritin epäkohteliaasti kurkistaa akkunasta sisälle, en mahtanut sille mitään, mutta nokeentuneesta akkunasta ei näkynyt muuta kuin häiveä valon loimotus. Luovutin ja koputin kamanaan merkiksi tulostani. En kuullut kehoitusta, eikä rummun äänessä tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan, joten kopistelin enimpiä lumia kengistäni ja astuin kursailematta sisään.
Lämmin ja vahva savunsekainen kokonaisuus vastaanotti minut ja imaisi siinä silmänräpäyksessä ilmapiiriinsä. Wanha ryppynaamainen tietäjä istui tulen edessä kelon pätkällä johon oli viikattu porontalja pehmikkeeksi.
Sylissään hänellä oli vaaleakalvoinen rumpu jota hän silmät ummessa näppäili. Viittasi kädellään istumaan ja tein työtä käskettyä. Asettelin taljan taiten ja hoksasin edessä höyryän kuksan. Mistä pirusta se siihen ilmestyi? Mistä se tiesi minun juuri nyt tulevaksi?
Nämä kysymykset pyörivät kiivaasti humeetissa kun kurotin ja otin kuksan kouraan ja maistelin. Jokin sivumaku tuntui, mutta kahvi maistu pääasiassa samalta tutulta kahvilta kuin muulloinkin.
Erotin rummun tahdin tihenevän ja äänen kiihtyvän, mukaan sekoittui myös jotain laulun tapaista vaikken saanutkaan sanoista selvää. Enkä kyllä oikein tiennytkään, olisiko edes pitänytkään ja oliko ne edes tarkoitettu minun ymmärrettävikseni. Seurasin vain keskittyneenä mitä tuleman pitää.
Vähitellen ääni ja rytmi, valo ja tuoksut, tulen loimotus ja havainnointi kietoutuivat kuin pyörteiseksi puuroksi joka kiertyi myötäpäivään imien mieltä mukaan yhä syvemmälle spiraalin keskustaan.
Yritin sinnitellä vielä wiimehetkellä vastaan - turhaan, alitajuntaani oltiin kiskomassa johonkin outoon ja tuntemattomaan ulottuvuuteen. Lakkasin vastaan panemasta ja humeettiveteni alkoi valua johonkin lämpimään ja niin miellyttävään...
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Hienosti kerrottu tarina, liekkien loimun ratina oikein korvissa kuului..vaan mitä oli kuksassa..
VastaaPoistaElisalle:
VastaaPoistaKiitän ja påkkasen.
Kuksan salaisuus selvinnee 2. osassa, jos kerran takaisin pääsen. Toivottavasti.
Hyvä että se olikin menopaluumatka, ajattelin jo että lappilainen versio wiikatemiehestä siellä kahveeta keitteli.
VastaaPoistaHieno kuvaus!
VastaaPoistaBlogissani sinulle tunnustusta!
Demetriukselle:
VastaaPoistaMenolipun hinnalla pääsee palamaan ilmaseksi takasin.
Cranelle:
Tänksis! Täytyypä käyä vilkasemassa. Kilikuttimien jakopäivä tosin oli eylennä.
Mitälie onnen-eliksiiriä siihen joku tipauttanut:)
VastaaPoistaKuvasta sanoisin, että siitä tääpää erityisesti pitäis!
Arjaannelille:
VastaaPoistaPitää tarkistaa se seuraavassa osassa.
Niin tääpääki pitää.