PESÄPÄiViÄ

PESÄPÄiViÄ

Aurinko on tänään jo toista päivää pesässään mutta illalla klo 19:47 sen "Kössin turkin" paikkuu loppuu ja se alkaa pikkuhiljaa liketä ensin pienenpienin, pikkiriikkisin askelin, loppiaisena jo kukon askelin ja sittemmin vaaksan mittaisin. Lopulta loikkimalla, kunnes kevätpäivän tasauksessa maaliskuun 20. klo 19:33 on päivä ja yö taas yhtä pitkiä. Loppu siitä etiäpäin yhtä valon juhlaa.

Aikuisten oikeestihan aurinko ei juuri hötkyile maan suhteen, maa se on, joka vaappuen kiertää ellipsillä radalla auringonlämmölle itseään tyrkylle tarjoten.

Kaamoskin on tänään siis yhtä myötä puolivälissä ja Rovaniemi joka on keksinyt pitää itseään Lapin pääkaupunkina saa kokea pohjoiskulmillaan vuorokauden mittaisen kaamoksen. Siitä sitä sitten riittääkin ihmettelemistä ja päivittelemistä koko vuodeksi.
Nooooh - elämää se vain on. Maistuu kai omassa suussakin paremmalta puhua Lapista kuin Perä-Pohjolasta. Lappi-sanassa kun on nostetta, romantiikkaa ja semantiikkaa. Viime uutisten mukaan Rovaniemellä taas ei.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Noin tuumii omassa humetissaan Unni-Sikká Rosnakoff kun pakkaa kampetta niskaan. Istahtaa välillä pirtin rahille ja vetäisee henkeä. Vetoketjuja nykii ja tämmailee lahkeen raot visuksi jottei vinkka pääse säären kuvetta ja sitten reittä pitkin arempiin paikkoihin. Löytyy se juhannus täälläkin hameen alta.

Asettelee kypärähupun kaulusta kauluksen alle. Muistaa sitten jäähtymään asetetun kohven kuksassa pöydän kulmalla. Huppu pois ja kahvi kulauksella käkättimeen ja sitten takasin. Lopulta kypärän sovittelu ja siinä kaikki sillä erää. Vielä vilkaisu lieden lunkusta - sammunut on - pelti kiinni.
Unni-Sikká paarustaa pakkaskamppeissaan ukselle, porstuaan ja sitten rantteelle Linksinsä tykö.

Ryyppy päälle, hätäkatkaisinten tarkistus ja nykäisy narusta. Toisella köhii. Kolmannella lähtee. Parikymmentä kierrosta ryypyllä, sitten kuristimelle ja varovasti kahvaa. Siinä se on, parin minuutin päästä pörpöttää niin kuin pitääkin.
Ai öljy ja polttoaine!?! No ne on varmistettu jo illalla, heti kotiin tultua. Se on semmonen malli elämässä kun asuu syrjässä, että aina pitää olla kyyti valmiin lähdön päälle heti, aikailematta.
Ei silloin jouda öljyjä ja muutakaan katsomaan - hyvä kun peräänsä. Sitä pitää mennä vaan. Yleensä hoppua. Ja hädässä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Unni-Sikká ajaa karauttaa tievaltion pysäkille. Parkkeeraa ja peittelee Linksin, kamuaa sitten penkereen yli ja jää odottelemaan Eskelisen pikaa Nuorgamin suunnasta.

Eikä sitten muuta. Töihin kolmeksi päiväksi vielä ja sitten vapaalle reiluksi viikoksi. Eikä joulun kanssa hössätä missään mielessä. Pitäkööt tunkkinsa.

Lopulta Eskelinen tulee ja Unni-Sikká kapuaa autoon. Hetken päästä sihahtaa kun kuski löysää jarrun ja lähtee kaartelemaan Ivalon suuntaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Yksinäinen, harmaa, vanuneen villan näköinen suden motlake loikkaa penkan takaa pysäkille. Nuuhkii Unni-Sikán jälkeen jättämiä kopuliineja. Tuntee ne vahvasti vomeronasaalielimessään. Koiraeläimillähän se on noin 200 kertaa tehokkaampi kuin inimisellä. Makustelee niitä kotvasen ja lähtee jolkuttamaan tienviertä Äijihjävrin suuntaan. Tiedä häntä vaikka auton tönäisemä poron raato nilkuttaisi vastaan. Saisi siitä soppelisti nälkää kurnivaan vatsaan täytettä .

Kertoja joka tässä ja nyt jää tunnistamattomaksi, tuumii:
"Ehkä siitä syystä Unni-Sikká eleleekin yksinänsä. Hänen työmaallansa on varmaan huono sisäilma ja kaikki urokset nokkatukkoisia."

Jossakin Myössäjärven tienoilla Unni-Sikká unessaan heti kertojan perään puoleen ääneen mumisee: "Siltä se vähintäänkin kerran kuussa itsestäkin tuntuu."

Kuskia hymyilyttää, jotenkin se tänään katsoo peilistä Unni-Sikkaa uusin ilmein. Vetää nokkansa syövereihin sisäilmaa. Makustelee ja hymyilee lisää.

Tällä kuskilla ei ole putket tukossa kun ajelee kohti loppuvuotta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.