FORMA

FORMA

Aurinko poraa täydellä terällä,
pistää silmät viiruiksi nokilasin takanakin
kun yrittää tähystää kirpakan yöpakkasen käden jälkiä.

Aajeen huuru - keskikesän mystinen virvatuli,
hyytynyt,
ryytynyt riitteeksi ankarassa pohjolan yössä;
laskeutunut jättikristalleiksi sulan silmän
hyytyneelle kuvastimelle.

Peilaa itseään mustaa vasten.

Sitä titittää käkkärästä lapintiainen;
poronpaskoille oijustava,
ylitse suhiseva kaarnepari mainitsee siitä toisilleen.

Aihkin pankaoksalle aarnimetsän uumenista
rytistävä jyleä kukko ei virka mitään,
seuraa viileän uteliaana kaksijalkaisen tepastelua;
haltioitunutta äimistelyä kaltion palteella.

Savu kiemurtelee joutilaana keskipäivään,
tanssahtelee oksien lomassa
kuni sekoaa ja erkanee pois muodostaan.

Musta kana hiilokselle unehtuneena
tuhisee turhautumistaan porontaljoille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!