KOTONA

KOTONA

Kun elon yleinen humu ympärillä voipuu,
saa hiljaisuus;
tutut äänet vyöryvät hirsiseinien läpi kuulimiin.

Meren kumu,
vuoksen tasainen huokailu,
sen nuoleskellessa rannan santaa;
kerta kerralta ylemmä kurkottaen.
Lokin kirkaisu vastauksena sumutorvelle.

Öystapohjoisen ulina räystäässä
sen oijustaissa Mustanokan kautta,
tunturin yli - taloa puistellen.
Niin kotoista.

Mennyttä kesää muistellen sitä jää
ikään kuin automaattisesti odottamaan
kuni ensimmäinen kapu puksuttaa murtajan kainalosta
ja suuntaa redille.

Kaiken turhan kietoo auer hentoon vaippaansa,
sulkee syliinsä ylimääräiset joutoäänet
ja eliminoi riitasoinnut.

Pitkästä aikaa kotona.
Tässä tolassa on hyvä elää - raotan ovea;
nakkaan sielun pihalle - haihattelemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!