LUMiJANO
Sen piti olla varma tapaus,
juuri oikea topos - loistokin iski syrjäsilmää;
itsevarmana huutelen Haavruuaa,
ei kuulu näy.
Harmaapalttoo haukkoo lunta janoonsa.
Merenkäynti oikea;
äkäisiä sivalluksia kaprokkiin auringonlaskun maasta,
tuulee lumisten huippujen yli.
Ja ujeltaa.
Sielu värisee,
vaikuttaa lenseän sijaan penseältä
kun kylmät vaatteet hipaisevat ihoa;
yritän seisoa keskellä.
Onneksi miehet vielä hyvästä lämpimästä puusta.
Tuiskun seasta siilautuu loihottava aurinko;
valaisee kultaisen sannan,
turkoosin värisen meren märkä helma suutelee rantaa.
Ilmiselvät uimassa käyneen ristiturvan jäljet
ankaran sileäksi lanatulla hiekalla hätkäyttävät;
se kuulumaton laulu unohtuu,
korvautuu tutulla loittoavalla puksutuksella.
Elämä jatkuu harvakseltaan ja voi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi