OTETTA

OTETTA

Riettaan pakkanen,
vaikka päivä päältä jo kymmenen tunnin;
vilulla karauttaa
kun elinasussa itsensä ulos pakkaa.
Wanhasta muistista.

Tyhjä se on epuuttaa;
lisälyyssiä niskaan - koipiin sopivan mittaiset,
että tokenee kokeilla uusiksi ulosottoa.

Rapisevaa on tanner kurpposten alla,
ensihetkillä huomenen,
vaan kun siitä lähtee kultainen kehrä lähättämään,
niin oitispa pälven reunaan ottaa ja haukkaa palan;
purren lämmön voimalla talvelta nirriä.

Urkenee päivä,
käy värjäämään hopeisiksi tunturien kiireitä,
sinisen sävyt vilistävät silmissä;
on sellainen ote,
että yön niska murtuu parissa viikossa
ja päästään elämän kevättä tosissaan raatamaan.

Mikä hätä se tässä - pohjosen epelillä,
huumaavassa arktisen valon taiassa;
sen kun vaan odotellaan pilkkikelejä,
tietysti - jos huominen tulee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!