ViSERRYKSiÄ
Hakolinnun ääni - kuulen,
lähes vuorenvarmasti se visertää jossain lähistöllä,
niiden aika on jo hyvän aikaa ollut,
ei vaan satu silmään kunnes sitten vihdoin.
Wanha horisko koirun motlake näyttää
myös havahtuvan sirinään,
tai sitten se vain suorittaa maneerejaan;
kallistelee päätään asiantuntijan näköisenä,
sillä erotuksella toki,
ettei kirjota laskua hölynpölystä.
Ehken meikäläinenkin herkemmällä korvalla erottaisi,
jos ei olisi näin suvisen laheaa;
pienellä rapsakalla pakkasella - luulen,
viserrys erottuu heläkämpänä.
Muuten ei kelissä mitään vikaa,
joka toisella silmänräpäyksellä sataa rättejä,
joka toisella tyventä harmaata.
Seitsemällä pailakalla ajaa orastava kevät.
Tirpuset ovat jo iskussa,
pönttöjä käydään ahkeraan läpi,
karonkkaa syntyy alvariinsa aukolla
kun katsotaan kenelle toistaiseksi
vielä yksiöksi nimettävä hyyshålli kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi