LiNNUT HUUSiVAT YÖSSÄ

LiNNUT HUUSiVAT YÖSSÄ

Astelen kasteista runoa haparoiden,
empivin, lempein askelin,
varoen loukkaamasta vieressä lorisevaa puroa.

Olen sulkenut silmäni
ja sokkona kulkenut jo tovin kovin innoissani,
hilliten nälkäni,
williten mielikuvitustani entoon,
sillä haluan sieluni syvyyksissä nähdä
sen tulikettujen hännän leiskunnan,
millä korvaan rajattoman avaruuden kaipuun.

On vain kattava harmaa mattana humeettini yllä
tällä hullulla öisellä kävelyllä huuruisessa hämyssä
Kuin lehmän kieli se nuolaisee notkelmissa kasvoja,
valuu noroina poskipäitä pitkin leuankärkeen,
varpaille
häviten sitten äänettä äitimaan syliin.

Pimeydessä imeytyy kimeä linnun ääni pääni sisään,
taivas repeää,
hoputan välittäjäainetta ja koetan asettua paremmin,
koska luulen että pian näen sille sijalleni
kuinka tuliketut juoksevat taivaankaaren poikki
hännät leiskuen.
Luulen että siksi linnut huusivat yössä.

Ne huutavat aina kun ketut tulevat.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!