perjantai 3. heinäkuuta 2009

ANASTUKSEN LYHYT OPPiKiRJA

ANASTUKSEN LYHYT OPPiKiRJA

Lyhyt matikka: Otetaan ensin joku yhteisö, järjestö tahi muu. Ujutetaan tähän päättävään toimeen esityksiä tekemään oman puolueen uskottu supliikkimies. Jos uskottua ei ole saatavilla niin sitten fifty-sixtykumppali. Ei sellaista tyhmää joka jää puheissaan kiinni, liukas pitää olla. Ettei kävisi niin kuin on nyt käynyt.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 2. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Yhteisöä valitessa kannattaa valita siten ja sellainen että sen rahoitus kertyy pienistä eristä, murusista kuten esim. joku kassa - eläke- tai työttömyysputiikki tms. Niitä kyllä piisaa.
Pääasia
että niissä on hyvin runsaasti hallinnoitavaa rahaa, sellaista hyvin joutavanoloista, sellaista että sijoitustoiminta näyttää ehdottoman pakolliselta ja järkevältä touhulta. Luonnolliselta, luotettavalta ja asianmukaiselta varojen hoidolta. Tämä on eräs kynnyskysymys kun anastusta aletaan edes suunnittelemaan.

Yhteisön valintaan kannattaa käyttää aikaa ja huolellisuutta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 3. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sitten seuraa nimitysoperaatio jossa jaetaan samanaikaisesti luottamuspaikkoja sulle-mulleperiaatteella, demokraattisesti, erinäisten joutavien, näennäisesti ikuisesti kasvavien rahakasojen päsmäröimiseksi.

Paras olisi ja kannattaakin ottaa tai valita joku toimitus- tai toiminnanjohtajan vakanssi, no miksei myös puheenjohtajakin käy. Näillä kun ei ole yleensä muuta hommaa toimipaikoillaan kuin antaa lausuntoja ja pötypuheita sekä napsauttaa aamulla punavalo ovenpieleen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 4. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jotta anastus tulisi näyttämään täysin lailliselta ja avoimelta, läpinäkyvältä liiketoiminnalta jossa syntyy sekä riemukkaita voittoja että ikäviä tappioita, täytyy jossakin liikelounaalla löytää sopiva kumppali tähän hämäränhenkien yhteistyöhön.
Sellaiseen puuhaan sopii aivan erinomaisesti joku välittäjä, välistäjävetäjä, partsikka, joppari, rakennuttaja, kiinteistöasiamies - mikäli mahdollista.
Näiden puheissa on eniten ilmaa, eikä siitä ota pirukaan selvää
missä kulkee näiden veteen piirtämä viiva.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 5. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kun sopiva epeli on sitten löydetty ja yhteistyön perusperiaatteista, eli välistävedosta on määrällisesti sovittu, päästään itse asiaan. Partsikka etsii sopivan kiinteistön joka ylihinnoitellaan tarvittavan suuruiseksi ja tehdään kaupat ylihintaan, mieluiten ilman julkisuutta ja uutisointia, mikäli vain suinkin mahdollista.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 6. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tämän jälkeen partsikka perustaa kumppaleineen vielä yhden yhdistyksen tähän yhdistysten luvattuun maahan ja lahjoittaa sille varoja avokätisesti, jotka suunnataan ja jaetaan harkitusti tietyille päätöksiä junaileville puolueiden nokkamiehille.
HUOM! On muistettava jakaa myös jonkun verran murusia asiasta
perillä olemattomille. Heistä saadaan oiwallisia asian puolestapuhujia tietämättään, kaikessa viattomuudessaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ 7. ~ ~ ~ ~ ~ ~

Esimerkiksi vaikkapa 3 miljoonan €uron ylihintainen potti voidaan jakaa niin, että 1,3 miljoonaa €uroa jaetaan päättäjille ideologiatukena (lahjoituksena) ja 1,7 miljoonaa €uroa jää likaisentyöntekijän ja riskinkantajan palkaksi.

Ai muka kallistako? No ei suinkaan Hyvä Isä, eihän se raha ole poissa omasta taskusta, sehän on asiasta täysin tietämättömiltä ja tyhmiltä kerättyä työttömyys- ja eläkevakuutusmaksurahaa, esimerkiksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Itse seurasin opiskeluaikoinani Epyktissä kanelieläinlääkärin toimintaa. Hänellä oli yli 6000 vuoden kokemus alalta, koska jo hänen esiesiesiesiesiesiesi-isänsä oli ollut kanelieläinlääkäri. Itseasiassa itsensä Sinuhen aikaan jo.

Kun torilla olevaan telttaan lähestyi meluisasti patjapussiin itsensä tunkenut huivipäinen miehenpuoli vastahakoista kanelia perässään hiissaten ja sitten sen lopulta tohtorin telttaan peruuttaen, pujahdin liepeen alta sisään seuraamaan vastaanottoseremoniaa.

Heppu tuntui tolkuttavan lääkärille kanelin hitaudesta ja juoksuhaluttomuudesta.

Tohtori otti irroitettavat lasit pois päästään, tunnusteli kanelin kiveksiä ja nyökkäsi päällään kahteen savitiileen instrumenttipöydällä. Minä ojensin ne ja samassa hän jo läiskäytti ne yhteen - kanelin pallit välissä. Kaneli ryntäsi telttakankaan läpi ja kuski innokkaana perässä niin että unohti maksaa.

Kysyin huonolla epyktinkielellä:
"Eikö se koske, kun tuolleen... siis kun tiilillä lyö?"

Tohtori hymyili minulle loistavilla valkoisilla hampaillaan ja hohotti:
"Ei-ei! Ei se koske, ei jos ei jätä peukaloitaan väliin!"

Tervetuloa Kleptoratiaan!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä Tarina ystävällesi!
........
Uskovatkohan jumalat toisiaan?

5 kommenttia:

  1. Kanelilääkärit on oivaa ja kekseliästä sakkia.
    Karavaaneissa on yleensä enemmän noita naaraskaneleita, ne kun tyhmyyksissään kantaa enemmän, paitsi kun ovat kantavia. Kantavina eivät taas suostu jättämään laumaansa/karavaaniaan. Kaneli onkin ensimmäinen elukkalaji tällä pallolla, joka käytti kierukkaa ehkäisyssä.
    Kuka sitten olikaan se oiva kanelilääkäri, joka ensinnä työsi persikansiemenen kanelin sisuksiin ja miksi, jääkin arvoitukseksi.

    VastaaPoista
  2. Pakko sanoaa että tuo on harvinaisen ruma poro, mutta porohan sen täytyy olla kun olet sen wankkurista bongannut.

    VastaaPoista
  3. Hejokolle:
    * Kanelilääkärit ovat suorastaan erinomaista sakkia!
    * Naarailla on vastuuta ja kaksi kyttyrää, toisella selänpuolla toisilla ei selän puolla.
    * Kierukka ehkäisyssä, etenkin kanelilla on minulle vielä outo asia, mutta ehken annan sinulle luvan kertoa siitä.
    * Tosiaankin, jää arvoitukseksi kuka se oiva kanelilääkäri olikaan, joka ensinnä työsi persikansiemenen kanelin sisuksiin ja miksi, jos emme saa selville kummasta päästä. Se siemen. Tukittiin sinne. Sisään.

    Demetriukselle:
    Pakko sanoa että tuo on harvinaisen ruma otus EI OLE poro, waan kiimainen kaneli.

    VastaaPoista
  4. Perskamus! voikse olla mahdollista, että täältä Suomesta nää ÄMÖRICAN poliitikot onkin mallia ottaneet. Kuulostaa niin tieteellisesti samanlaiselta. Ettet vain Harmaasusi ole itse kirjoittanut tätä oppikirjaa!!??
    Ja kun nuokanelitkin tiedät juur tarkkaan??

    VastaaPoista
  5. Utu Kalle:
    * Suomalaisiahan muutti sille perälle ennen Talvisotaa hyvänkokoinen sakki. Muudan ehätti kirjoittamaan alle teidän kinkerpiirin peruutuslainkin. Että revi siittä.

    * Oppikirjan pohjana oli ns. "neljän koplan = SDP-VAS-KOK-KEPU" toimintamalli.

    * Tykkään kanelista esim. korvapuustissa joten siksi mulla on läheinen suhde kaneliin.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi