VALTAKUNTA KUiN UNTA

VALTAKUNTA KUiN UNTA

Heleä elokuun päivä,
tundra urkenee kumpuilevana joka taholle,
merelle on jätetty hyvästit;
toki jälleennäkemisen wäkevässä uskossa.

Talsiminen palsojen seassa jatkuu tasaiseen,
niitä kierretään - vältellään
ja matalampien pounujen yli loikataan.

Maa tuoksuu vielä hereälle kesälle,
kukko vai kana-heinä taipuu tuulessa aalloiksi;
lapsuuden aikainen takauma kehottaa hassutteluun,
aikuinen mieli tyssää mokoman hutvatuksen.
Vetoaa olemattomaan aikatauluun.

Loivat kukkulat valuvat vastaan,
heinäinen jänkä haihtuu pois,
vaihtuu sammaleiseksi - joka sekin kuihtuu hopulla
kun askeleet kuljettavat yhä vain korkeammalle.

Lopulta kukkuloiden kiirellä - soraisessa autiomaassa,
eloperäistä mantua sentään vielä siellä täällä
joissakin kivenkoloissa hyppysellinen.
ja niissä harvakseltaan ohutta jäkälää.

Yksinkertaisen ihmisen yksinkertaista kauneutta
tulvillaan kokonainen tundran valtakunta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!