ONNi OTTAA HAUKKAPALAN

ONNi OTTAA HAUKKAPALAN

Tavanomaisella paikalla Kammanilla,
kynsitulilla - paikkaamassa maailman reikää.
Ei pane idän halla - sen verta korkealla,
eikä pure Louhi - selän takana kilometri kalliota.

Lounas hymyilee lämpimästi,
viekottelee riisumaan - on pidettävä pää kylmänä,
alakerta hinkuu riettaasti kun on makuun päässyt;
tahtoo ottaa vielä kullan kuorrutusta.
Loppusilauksen.

Sinisiä kelloja helisemässä mustien marjojen yllä,
varjojen sylissä harjojen takana keltaisia kukkia;
tuuli niitä värisyttää.

Äkäinen kihu rähisee reviiristään,
mutta tyytyy suuremman ja väkevämmän oikeuteen,
säästää salpietarinsa repolaiselle.

Rauha asettuu - onni ottaa haukkapalan lihaleivästä,
likistää näkimet kiinni ja maistaa herkullisen,
äkin leukaperät seis:
Onko onnellisuus ihmisoikeus;
pitääkö se jakaa tilaisuutensa hassanneille?

Se että kun ajatuksesi, sanasi
ja tekosi ovat sopusoinnussa - pitääkö se jakaa?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!