VOiMAVAROJA
Heinien sihisevä kuoro taipuilee tuulen tahtiin,
niittuvillain karvat sojottavat tuuliviireinä myötäseen,
varvut väpättävät,
tirskahtelevia kirvisiä siellä täällä.
Pyrähtelevät,
tankkaavat siemeniä muuttomatkalle;
pikkiriikkiset pakaasit kiven syrjällä nätissä rivissä.
Ai että - haikeetahan se on seurata aikeita,
vaikka merenrantakesää on vielä jäljellä hyvä tovi.
Punertavan ruskeaksi muuttuvaa kuolevaa kesää.
Vehreyttä joutuu jo hakemaan norojen varsilta,
purojen suistoista,
tahi vielä tuoreista muistoista puistoista;
oivista koivikoista tundran reunalla.
Maaruskaa puuhaa aika,
rentunruusujen vihreys vaihtuu punaisen oranssiksi,
sianpuolukan lehdet karmiiniksi
vain unikolla on vielä henkisiä voimavaroja.
Syksy,
saamassa pikkuhiljaa otteen luomakunnasta;
tuskin mokomaa sentään kukaan pelkää,
vaikkei toivoisikaan sitä omakohtaisesti atimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi