YLLYTYS

YLLYTYS

Möyrivän pikkumyrskyn edellä sataa,
ajaa pian takaa kahta sataa ihmispoloa
joka yrittää ehättää puun alle sadekampeitta.

Jättiläisen alla on jotenkin mukavampi kastua;
suunnilleen joka toinen pisara jää tulematta
kun äkkinäisyyttään sotkeutuu latvustoon
ja joutuu kiemurtelemaan rungon vartta noroina.

Pisaroiden kahina lehvästössä,
ylhäällä oksaviidakossa;
hunajaa kuulimille - melankolian kähisevää jazzia,
henki tasaantuu pyrähdyksen jälkeen,
kohina suonissa taantuu tasaiseksi kumuksi.

Seläntakainen jyleä runko tulee väkevästi rankaa,
sielun sopukoissa piileksivä yltiöpäisyys kiihottaa,
vaatii pääsyä herraksi,
yllyttää liukumaan runkoa myöten istumalihaksille.

Tietää lempohinen mistä narusta nykäistä,
vetelähkön sorttinen lojuminen,
no sehän on suurinta herkkua raihnaisille ketaroille.

Morfinen resonanssi värisyttää,
vapisuttaa kasvikunnan kautta kivikuntaa,
tutisuttaa sen päällä loikovaa ihmiskuntaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!