MUOTO

MUOTO

Se nyt vaan sattuu olemaan niin
että hairahtuessaan luuhaamaan omissa oloissaan,
napana omassa pikkuruisessa maailmassaan,
sitä ikään kuin sitten vahingossa
saattaa sivuuttaa kauneutta.

Sellaista sievää herkkää nättiä,
jonka ihan täysipäisenä hulluna itseään pitävänkin
pitäisi huomata.
Kuten esimerkiksi jyleä, kilpikaarnainen aihki;
palasta harvatahtiin astuessaan.

Olisi hoksattava katveissa ujoina piilevä upea muoto;
vaikka parahultaisesti,
jotenkin syvää syvemmin syventyneenä syventyisi,
erityisesti oman elämänsä suurimpiin kysymyksiin...
leivänpäällysmakkaraan, kuksan mukana olemiseen
ja mitä näitä nyt muita onkaan.

Muiden lajitoverien mielestä tietysti kuuluisi,
mutta mitäpä ne kymmenen viisasta yhdelle hupsulle;
ei mitään - ehättää kysymään enemmän
kuin ne vastata.

Matka jatkuu,
lakkapääpuita tulee ja menee - syksykin siinä sivussa,
pian varmaan talvikin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!