RANTA
Kohina täyttää kuulimet niin ihanasti;
menee se tolkku -,
se jota säädylliseksi kutsutaan,
tyyten riettauden puolelle.
Pyhimmätkin eetokset - tässä tolassa,
saavat uuden vormun - irstaat kuoret
ja niitä korvamatona seuraavat suloiset säveleet -,
renkutuksen luonteen.
Mutta tämä täytyy kokea yhä uudestaan uudestaan,
sillä vuoroveden loiske on runojen kehto;
saanut alkunsa - syntynyt - Äiti Merestä,
emästä kuten kaikki muukin elämä.
Ihminen valitsee rannan kauneimmat,
siloisimmat, suloisimmat kivet;
asetellen ne Sivistyksessä vitriineihinsä -,
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.
Silmää miellyttävään.
Samalla tapaa runoilija rannan santaa astuessaan
poimii tuulesta kauneimmat - suloisimmat sanat;
asetellen ne - omassa päässään,
omasta mielestään parhaaseen järjestykseen
ja toivoo niiden hamassa aikain saatossa
kantautuvan muidenkin tajuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi