APASSiONATO

APASSiONATO

Eloöiden huikean sietämätön ihanuus;
sinistä uhkuvia suudelmia poskille rantaa astuessa,
laukan kasteleman sannan sihistessä anturoissa.

Uinahtaneen tuulenvirin unikyyneliä
verkalleen lipuvan usvan helmojen liepeissä,
tuomassa lohtua rantatörmän janoisille korsille.

Vuoroveden lopsahduksia
kun huuruinen ilmaseos pakenee
päällensä kaatuvan aallon onsilon molemmista päistä.

Kertakaikkiaan viehättävä ilmiö,
ensikertalaisen kulmakarvoja kohottava,
otsanahkaa hämmästyksestä rypistävä,
suun mykistävä ääni.

Ja kuin ätäkkänä mustapippurirouheena;
tähän idylli-soppaan,
satamasta kuuluva lokkien kahakan rähäkkä.

Pieteetillä - hyvin suurella pieteetillä,
koska kyseessä on runon cee-osa,
viimerutistusta vailla oleva loppusoitto.

Sanattomasti - suljetuin huulin hyräillen,
mutta toki kiihtyneen intohimoisesti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!