JALO AATE

JALO AATE

Seisahtaminen kalliopahtaalle;
ahtaalle tuntunut maailma katoaa oitis,
on poissa ennen kuin ehättää kissaa sanoa.

Hiipuu avaran tundran horisontin taa heti
kun antura on asettunut rosolle,
lakannut värisemästä sääri tahi pari,
kapuamisen väkevän ponnistuksen takia.

Puhumattakaan että kynsitulet jo silloin ritisisivät
ja nokinen kana säipän nokassa tuhisisi.
Ei-ei, paljon paljon aiemmin tuota tulioperaatiota
se ahtaus haihtuu - ihan ensimmäisenä.

Nokipannukohveet on sitten sen
kokonaisvaltaisen tolan akti - sielun täyttymys
aivosähkökäyrän tasoituttua,
kehon suojavaroitusten kuittaannuttua;
rentous valtaa taljalla lojuvaa ihmisen raatoa.

Hullun mystisen viehkoa elämää,
riistosta ja sorrosta vapaana,
laiskuuden jaloa aatetta tunnustaen,
siitä ylistystä jauhaen pieteetillä suulla.

Sytyttämättömän nuotion kantaminen riipissä,
se on ankaraa puuhaa, kovin ankaraa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!