ANTTiLA

ANTTiLA

Räntäsateinen aamu valkenee apeana,
taivaanpiiri kiilottaa kapeana rakona,
mieli on oneana ikään kuin pirtissäkin sataisi vettä.

Koirun ilma - sellainen visto,
johon hyvä emäntä ei raaskisi Sesseään päästää;
tuskinpa katalakaan alhaista aatosta harkitsisi.

Heleiden kevätpäivien aikaansaamat pihasulat
ovat akkunan takana piiloutumassa takatalveen
wanhan lumen surman peittäminä.

Jos oikein hyvin kuvittelee,
saattaa pilvien lomasta keksiä haaleamman läikän
ja antaa keksinnölleen nimeksi vaikka auringon;
siis jos vain itse haluaa.

Muuten näsdyykin kokoisina palasina leijuvaa
räntälettä kyllä piisaa näköjään koko päiväksi,
ehkäpä lujassa uskossa vielä huomiseksikin.

Vaan onko se ihmisen lapsen aina oltava nössö -
ei muuta kuin kumikasta siitä survomaan koipiin,
veden pitävää hurstia päivärääsyjen ylle
ja tanssimaan sateeseen Anttilana.

Takatalveton kevät olisi huijausta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne