POPPA

POPPA

Tekisi niin mieli vierailla hiekan synnytyslaitoksella,
mutta olenpa melko varma;
hanget yhä vastustavat mielitekoani.

Tuntuuhan se hölmöltä;
yrittävät näin kevään kynnyksellä vielä pitää
kynsin hampain kiinni omista jäätyneistä eduistaan.

Ikään kuin olisivat ainut pysyvä tässä maailmassa
joka pidättelisi talvea yksinoikeudella,
vaikka se on mennäkseen.

Eihän ne taivaanpiirillä räköttävälle mahda mitään,
popan voima tulee ajan myötä niin kuumaksi
että hanget kärventyvät sen hohkassa,
korkeat nietokset lysähtävät niille sijoilleen;
haihtuvat höyrynä ilmaan.
Sen kummemmin siitä numeroa tekemättä.

Hanhiaurat kyntävät jo ankarasti sineä,
tööttäyksiä ilmassa sillä kurin;
parahultaisesti kylkimyyryä kulkemalla mahtuu väliin.

Seuraavaksi sitten puhkiporattujen järvien kannet
menevät kimppaan,
sulautuvat yhdeksi suureksi jättiavannoksi;
oras tuikkaa kulon läpi rantatundraa vihreäksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne