HYLJE

HYLJE

Pari fariseusta - nuhjuisen mustanharmaata;
wanhahkoa liikkeiden verkkaisuudesta päätellen.
Molemmilla nokassaan tippa.

Päällisin puolin näyttävät nuokkuvan tihkussa,
kyköttävät ripirinnan lammasaidan veräjän ululla,
kun seisautan pelin liki;
eivät ole meikäläisestä moksiskaan - äkin katsoen.

Nooh - enpä ole heitä häiritsemään tullut,
keskeyttämään jaarittelujaan,
joita kuvatunkaltaisissa tilanteissa aina on.

Ihastellaan vaikka kivien kasvamista jos ei muuta;
uutta ajankohtaista nääs ei fariksillakaan
ihan aina satu olemaan.

Tietysti einespuoli nyt aina on - sehän selvä -,
näillä lähiruoka ja paikallistaloudessa elävillä in,
mutta tällä erää siitäkään ei huolta liene.

Itseasiassa sitä tässä juuri tulin setvimään,
vieläkö se kuollut turvonnut hylje lojuu kivillä,
se jonka silmät muistuttivat ensitapaamisella
niin elävästi yhtä muuatta ministeriä.

Kuvan ottaisin - muistoksi -, ihan sitä tehen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne