SiVUKORVALLA

SiVUKORVALLA

Meri laulaa,
hankkiutuminen tyveneen soppeen on työlästä,
mutta maksaa vaivan.

Onneksi pahtakallioita piisaa rannan tuntumassa,
niissä sopivia kolosia täynnä herran rauhaa,
joihin sujahtaa syrjään;
silloin kun on tarvetta diskudeerata itsensä kera.

Taikka setviä eetoksiaan,
sikäli mikäli ne ovat alkaneet vaikuttaa kummilta,
tai vähintäänkin dissidenttimäisiltä.

Samalla sitä tulee kuunnelleeksi sivukorvalla merta,
sen huokailua ja hengitystä,
aivan kuin se olisi alkamassa jollekkin.

Ainakin parahultaisesti vaikuttaa pieksävän lähikaria,
tai pikemminkin jään silottamaa kallioniemekettä;
se ulottuu pitkäkyntisenä syvyyden reunalle.

Suurin piirtein noin joka seitsemäs aalto lyö,
välimmäiset voitelee - esittävät pahoittelunsa
ja sitten taas sama räimä -, sitä vuorokausikaupalla.

Luulisi jo uskovan vähemmällä - karin nokan -,
ehei, siinä se jurottaa paikallaan ilman milläsikkää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne