YÖPÖLLÖ

YÖPÖLLÖ

Vuoksi syleilee rantaa niin hyisellä märällä,
että hiotut kivet kalisevat
sen vetäytyessä latautumaan uuteen suudelmaan.

Rantaniitun takaa outo ääni - unipöllö -,
ei vaan koipöllö,
ollaanhan tässä aamun puolella jo.

Ehken sittenkin yöpöllö - jos aprikoi;
se suopöllö-singeli lammasaidan tolpan nokassa
kaipaamassa halukasta impyettä
luonnon määräämään suvunjatkamistyöhön.

Ääni hukkuu yöhön,
sarastuksen ensi voima murtaa hämärän rajan,
pilven paltehille kiehittyy runo - ujosteleva ruso,
joka virottaa koin huomenpuuhiinsa.

Tämä tästä jatkuu vielä tovin,
somin tuli on osin palamatta;
mannermaalta tuodut keloiset tervasklapit
loihtivat kallionkolon interiööriin väkevän tenhon.

Ei siitä hevillä raski luopua
kun samaan aikaan sarastus raottaa uutimia;
jättimäisen aavan ulappaa avautuu
kolmella suunnalla silmän kantamattomiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne