LESKi

LESKi

Lumen rippeet saavat kyytiä,
meren yli puhaltava luonnolle leppeä etelälounas
tuntuu ihmiseläimen nahkalle viltolta.

Sillä hyvä - valkoiselle hyyhmälle se on kuolema,
sulaminen ja haihtuminen,
hätätilassa tulviminen - mereen -,
äitinsä syliin liruminen tuhansina,
taas tuhansina noroina.

Puhallus tuo wanhoja tuttuja,
rohkeita tienraivaajia näkyy tonkimassa nokallaan
vuoroveden kasaamia ruteikkoja siellä sekä täällä;
hieman joka puolla.

Ensimmäinen hanhiaura tälle keväälle;
painaa tundralle niin loitolla,
ettei lajia voi arvuutella kuin poissulkemalla.

Leskijoukainen seisoo yhdellä jalalla jäällä,
nokka vastaseen - haikailee kai puolisoaan.
Ei parane alkaa arvuuttelemaan sen kohtaloa,
muuttomatka on pitkä - sattumia sillä liiankin kera.

Äkin huikea sirkutus täyttää ilman,
hapuilen hätäpäissäni olematonta sateenvarjoa;
sen tuhannen pulmusta laskeutuu nälissään niitulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne