MiNTTUTEE

MiNTTUTEE

Kello viiden minttutee kolmen kieppeillä;
vastavalo kutittaa siveästi haistimen sisuksia
pään suorittaessa lojumisvelvollisuuttaan
takakenossa näkimiään haristaen.

Nuokkumisen ihanan viettelevää tuskaa,
vuoksi kohisee jossain alempana kauempana;
kirut erottuvat juuri ja juuri,
lokkipirut saaneet merentuoman kiistan aiheen.

Tämä on viimeinen taisto,
lumet sinnivät vastaan - pinnistävät viime tippaan;
kuloheinäinen niittu höyryää kilpaa kipon kera
kun taivaallinen keskuslämmitys läätää täyttä häkää,
nupit kaakossa ja vissiin ylikin - lounaassa.

Ramaiseva tunne on somimoilleen - niin raukea,
jotta pitkän silmän nostaminen kuulimien perusteella
toteutuu vain itselleen ääneen lausutulla ukaasilla.

Taivaanpiiriä kyntää monikymmenpäinen aura,
tulevat rannikon vartta myötäillen - ilosta tööttäillen;
sähköistävä muuton maku leijuu kiihkeänä.

Keula sukeltaa - päättää kai tulla minttuteelle,
hetkessä koko parvi pälpättää ja astelee kulolla;
nokkaa orastavan piipan kun sattuu kohdalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne