HASSAHTANUT

HASSAHTANUT

Ai että,
mikä onkaan vaikutus koko raihnaiseen raatoon
kun astelee lounaisen tuulen raikastamaa santaa.

Rantaa,
jonka niin monasti on aamun varhaalla kulkenut,
eeskahtaalle nousuveden löytöjä vahdaten.

Kerrankin ehtoolla,
hiipuvan valon suuntaan - sielua virvoittaen,
luoteen liruessa anturoissa.

Iltayö typistää,
rypistää auringon oivaa voimaa,
mykistää hiljalleen tuulen tohinaa,
vaimentaa meren kohinaa,
laimentaa hetken sinisen sadun kaduksi.

Eetos viihtyy - kiihtyy hurjaan laukkaan,
hylkää mannun - entää lentäen vuoren kiirelle.

Kaukana vuonolla loitoaa -
toisella rannalla -,
lenseän puuntopilven paltehella virnistää
hassahtaneen mielen salskea peikonkuvatus;
penseä piikawanhus,
inhan kostea upetto vaateparteensa sulautuen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne