ERiLAiSET SiiAT
Ei sitä ole olemassakaan mellevämpää näkyä kuin täysin onnellinen kalansaalistaja; semmonen joka on saanut kalaa sen verta yllinkyllin, että sitä kärsii antaa saannistaan muillekkin. Noooo, sikäli mikäli näillä kolmannen sektorin asiakkaiden tarvenäkökulmilla on antaa myöten ilmaisen ruoka-aineen suhteen.
Siinä suhteessa ovat kaikki inimiset erilaisia.... mitä tulee antamisen ja saamisen iloon. Se intervalleina vaihtelee hyvinkin vahvasti - tietenkin, mietiskelee soutaessaan Piekka-Anselmi, sillä soutaminen jos mikä on tieteellisesti tutkittu asia.
Niin, juuri silloinpa oli tämä verraton leukapartainen jässikkä todennut, että soutaminen on sikälikkin hienoa terapiaa, että jos nyt jollakin jostakin syystä sattuvat olemaan erilaiset näkemykset vaikkapa siitä miten tätä hiippakuntaa johdetaan, niin ei sitä heti tarvitse nousta veli veljeä vastaan pertaanin kanssa, taikka käsikähmään tahi hurmekentille talleksimaan kun lähtee siitä eistään vaikka soutelemaan.
Sitä vain ottaa sellaisen jokiveneeksikin tarkoitetun inarilaisen, pukkaa sen vettä viistämään ja sen kun vaan loikkaa itse perässä, iskee soutimiin ryhmyiset kouransa ja alkaa kiskoa pitkin vetisiä selkävesiä.
Kyllä siinä pahimmat myrkyt suonistosta pikkuhiljaa häipyy kun silmät päässä pullistuen, hampaat irvessä ja peräsuoli teljolle valuen kiskoo pahimmat mielen liikutukset hiiteen. Ja kiikutukset. Vastatuuleen.
Siinä vaiheessa kun herkiää soutamisen määrätietoinen työ maitohapoille, ei yleensä tulisemmallakaan sielulla varustetulla inimisenpuolella enää mieltä hallitse unelma jämäkästä otteesta jonkun politikkaketkun kraivelista tahi kulkusta.
Semmosiakin mukavia oli se tohtori jutellut. Että kun pääsisikin näistä asioista päättämään, niin ensimmäiseksi hän määräisi oikein reseptillä kansalaisopistojen puuharrasteryhmät aivan anhittomaan soutuveneiden tekoon.
Sitten kun niitä olisi veet ja rannat täynnänsä, puusepänteollisuudelle olisi ammattimaisia puusuutareita tarjolla tientäydeltä ja sellun sijaan Suomi-niminen alkaisi pukata maailmalle korkeaa jalostusastetta vastaavia soutuveneitä massan sijaan.
Myyntimiehet kaartelisivat venetraileriensa kera tie sonnalla pitkin €euuta ja Afrikkaa jossa kuvista päätellen näyttää enin osa sakista pysyttelevän yhä vieläkin koplukkakannassa.
Eikä siinä enää juurikaan insinöörejä tarvittaisi neuvonantajiksi. Suomalainen puusoutuvene kun on ehdottomasti lajinsa ylivoimainen ykkönen, olipa sitten katsastusleimassa Made in Savoland tahi Lapland. Vaikka Haermaeland.
Ja se toinen, tyystin ja kokonansa erilainen puolisko tohtorilla oli asiaan se, että kun rannat ja ahteet olisivat pikimustanaan hyvin tehtyjä, hautatervalta tuoksuvia veneitä, niin kenkäpä niitä enää viitsisi varastaa.
Siitä vaan ottaisi joku varkaan eli roiston ammattiin mielivä ihan harjoituksen vuoksi jonkun rovin ja lähtisi sillä pakoon harjoittelua yrittämään.
Mutta että sen verta kyllä pitää katsoa niiden ohjaajien siellä kansanopistossa perään, ettei soutimiin ihan mitään läpi epäkuranttia puuta sentään käytetä. Virheitä ei pidä sallia sillä varkaana olemiseen helposti kyllästyy kun lähtee auliisti kiskomaan selälle päin ja revittääkin heti lähtökiihdytyksessä airot poikki. Tuskinpa työministerikään olisi moisesta ammatissaan epäonnistumisesta iloinen koulutuksen vinkkelistä katsoen.
Erityisesti soutaminen olisi tämän kallonporaustohtorin mielestä oiwallista terapiaa kaikenkarvaisille hulluille. Niitä pitäisi soudattaa päivät pitkät pitkin Pielisen, Oulujärven tahi Inarin loputtomia selkävesiä.
Kyllä siinä pahin into ja tuli murhatöihin ynnä muihinkin väkivallan erilaisiin ilmentymiin vähitellen alkaa sortua - aina illan päälle, kun Höyhensaaren ranta alkaa silmäluomissa kirveltämään.
Se on kyllä hyvin runsaasti sitä, että tavallinenkin jässikkäkin sitä pari peninkulmaa päivässä soutaa kun sikseenni alkaa, mutta kyllä se iltapäivällä alkaa jo lauhkeus saada vallan, ei enää isommin ole kahakehtamaan, ei vaikka rannalla olisi joku toinen suomalainen palowiinalastin kera oottamassa.
Säyseä tulee tapahtumasta vastaanottokomitean suhteen. Hyvin siivo ja kesy.
Se saattaa käydä niin että soutumies wahvan kermaisen siikasopan syöpästyään ja wiinaryypit hotkaistuaan kellahtaa lavitsalle ja nukkuu huomeneen saakka. Eväänsäkään lotkauttamatta, mitä nyt sitten sattuukaan ehken unissansa mainitsemaan jotakin ihanista naisistaan.
Vallan oli mukava se tohtori ja täysipäiseltä vaikuttava. Semmoisen kun saisi tälle perälle joskus luunsa kiikuttamaan, niin mikäpä sitä estäisi, saavetti soikhon, etteikö sitä maailmaa vielä parannettaisi lähestulkoon valmiiksi saakka ensin. Ja sitten esitettäisiin vallanpitäjille lasku ja laiskoteltaisiin loppuelämä jossakin Inarinjärven vuonon pohjukassa tulilla päivä pääksytysten. Konjakkeja ja muita parempia palowiinoja nautiskellen.
Ja yöt.
Ei sitä ole olemassakaan mellevämpää näkyä kuin täysin onnellinen kalansaalistaja; semmonen joka on saanut kalaa sen verta yllinkyllin, että sitä kärsii antaa saannistaan muillekkin. Noooo, sikäli mikäli näillä kolmannen sektorin asiakkaiden tarvenäkökulmilla on antaa myöten ilmaisen ruoka-aineen suhteen.
Siinä suhteessa ovat kaikki inimiset erilaisia.... mitä tulee antamisen ja saamisen iloon. Se intervalleina vaihtelee hyvinkin vahvasti - tietenkin, mietiskelee soutaessaan Piekka-Anselmi, sillä soutaminen jos mikä on tieteellisesti tutkittu asia.
No ainakin lähes, sillä Anselmin muudan yksi hyvä tuttu, jostakin etelän suunnasta lääkärismies, semmoinen hyvin täysipäisen oloinen wanhempi herra. Se oli kerran todennut wiisaasti soutamisesta Piekka-Anselmin kera tulilla istuessaan, molemmat pikkupäissään, tulilientä kun olivat rautukeiton päälle napanneet pullollisen ja sitten vielä tohtorin repusta hopiamatillisen konjakkia kohven kyytipojaksi.
Niin, juuri silloinpa oli tämä verraton leukapartainen jässikkä todennut, että soutaminen on sikälikkin hienoa terapiaa, että jos nyt jollakin jostakin syystä sattuvat olemaan erilaiset näkemykset vaikkapa siitä miten tätä hiippakuntaa johdetaan, niin ei sitä heti tarvitse nousta veli veljeä vastaan pertaanin kanssa, taikka käsikähmään tahi hurmekentille talleksimaan kun lähtee siitä eistään vaikka soutelemaan.
Sitä vain ottaa sellaisen jokiveneeksikin tarkoitetun inarilaisen, pukkaa sen vettä viistämään ja sen kun vaan loikkaa itse perässä, iskee soutimiin ryhmyiset kouransa ja alkaa kiskoa pitkin vetisiä selkävesiä.
Kyllä siinä pahimmat myrkyt suonistosta pikkuhiljaa häipyy kun silmät päässä pullistuen, hampaat irvessä ja peräsuoli teljolle valuen kiskoo pahimmat mielen liikutukset hiiteen. Ja kiikutukset. Vastatuuleen.
Siinä vaiheessa kun herkiää soutamisen määrätietoinen työ maitohapoille, ei yleensä tulisemmallakaan sielulla varustetulla inimisenpuolella enää mieltä hallitse unelma jämäkästä otteesta jonkun politikkaketkun kraivelista tahi kulkusta.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Semmosiakin mukavia oli se tohtori jutellut. Että kun pääsisikin näistä asioista päättämään, niin ensimmäiseksi hän määräisi oikein reseptillä kansalaisopistojen puuharrasteryhmät aivan anhittomaan soutuveneiden tekoon.
Sitten kun niitä olisi veet ja rannat täynnänsä, puusepänteollisuudelle olisi ammattimaisia puusuutareita tarjolla tientäydeltä ja sellun sijaan Suomi-niminen alkaisi pukata maailmalle korkeaa jalostusastetta vastaavia soutuveneitä massan sijaan.
Myyntimiehet kaartelisivat venetraileriensa kera tie sonnalla pitkin €euuta ja Afrikkaa jossa kuvista päätellen näyttää enin osa sakista pysyttelevän yhä vieläkin koplukkakannassa.
Eikä siinä enää juurikaan insinöörejä tarvittaisi neuvonantajiksi. Suomalainen puusoutuvene kun on ehdottomasti lajinsa ylivoimainen ykkönen, olipa sitten katsastusleimassa Made in Savoland tahi Lapland. Vaikka Haermaeland.
Ja se toinen, tyystin ja kokonansa erilainen puolisko tohtorilla oli asiaan se, että kun rannat ja ahteet olisivat pikimustanaan hyvin tehtyjä, hautatervalta tuoksuvia veneitä, niin kenkäpä niitä enää viitsisi varastaa.
Siitä vaan ottaisi joku varkaan eli roiston ammattiin mielivä ihan harjoituksen vuoksi jonkun rovin ja lähtisi sillä pakoon harjoittelua yrittämään.
Mutta että sen verta kyllä pitää katsoa niiden ohjaajien siellä kansanopistossa perään, ettei soutimiin ihan mitään läpi epäkuranttia puuta sentään käytetä. Virheitä ei pidä sallia sillä varkaana olemiseen helposti kyllästyy kun lähtee auliisti kiskomaan selälle päin ja revittääkin heti lähtökiihdytyksessä airot poikki. Tuskinpa työministerikään olisi moisesta ammatissaan epäonnistumisesta iloinen koulutuksen vinkkelistä katsoen.
Erityisesti soutaminen olisi tämän kallonporaustohtorin mielestä oiwallista terapiaa kaikenkarvaisille hulluille. Niitä pitäisi soudattaa päivät pitkät pitkin Pielisen, Oulujärven tahi Inarin loputtomia selkävesiä.
Kyllä siinä pahin into ja tuli murhatöihin ynnä muihinkin väkivallan erilaisiin ilmentymiin vähitellen alkaa sortua - aina illan päälle, kun Höyhensaaren ranta alkaa silmäluomissa kirveltämään.
Se on kyllä hyvin runsaasti sitä, että tavallinenkin jässikkäkin sitä pari peninkulmaa päivässä soutaa kun sikseenni alkaa, mutta kyllä se iltapäivällä alkaa jo lauhkeus saada vallan, ei enää isommin ole kahakehtamaan, ei vaikka rannalla olisi joku toinen suomalainen palowiinalastin kera oottamassa.
Säyseä tulee tapahtumasta vastaanottokomitean suhteen. Hyvin siivo ja kesy.
Se saattaa käydä niin että soutumies wahvan kermaisen siikasopan syöpästyään ja wiinaryypit hotkaistuaan kellahtaa lavitsalle ja nukkuu huomeneen saakka. Eväänsäkään lotkauttamatta, mitä nyt sitten sattuukaan ehken unissansa mainitsemaan jotakin ihanista naisistaan.
Vallan oli mukava se tohtori ja täysipäiseltä vaikuttava. Semmoisen kun saisi tälle perälle joskus luunsa kiikuttamaan, niin mikäpä sitä estäisi, saavetti soikhon, etteikö sitä maailmaa vielä parannettaisi lähestulkoon valmiiksi saakka ensin. Ja sitten esitettäisiin vallanpitäjille lasku ja laiskoteltaisiin loppuelämä jossakin Inarinjärven vuonon pohjukassa tulilla päivä pääksytysten. Konjakkeja ja muita parempia palowiinoja nautiskellen.
Ja yöt.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Konsultaation laskutusvaiheen juuri loppumisvaiheessa kokka karahtaa tuttuun ahteeseen. Piekka-Anselmi nousee, kiepsahtaa vedenrajaan ja kiskaisee keulan maihin. Katselee ihailevasti saalistaan ja alkaa niille töin.
On se vaan kummallista että noita siikojakin on niin erilaisia. Tässäkin järvessä ainakin kahta sorttia; pitkiä, soukkia, sulavapurstoisia ja sitten noita pönäköitä, hyvin ruokapöydän liepeillä viihtyneitä köllyköitä. Kuin kulinaristeja sieltä parhaasta päästä.
Ne minä savustan.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Piekka-Anselmin kaikki osat
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Voi, kun pääsisin soutamaan. Lapsuuden kodissa niitä oli. Siikoja ja puisia kokuveneitä. Rysiä ja verkkoja.
VastaaPoistaKiitos tarinasta, tunnelmasta.
Anja
Minä olen aina luullut että siikalajit ovat kultainen savusiika ja hopeinen graavattu. Siitä pohjoisen myyttisestä reeskasta en tiedä, josko olisi oma lajikkeensa.
VastaaPoistaAnjalle:
VastaaPoistaNo pääseehän sitä kun vain lähtee, mikäpä siinä.
Kiitos sulle sanoistasi.
Demetriukselle:
* Sama täällä päässä: tuppisiika ja lautasiika meillä Pielisellä muinoin - ennen talvisotaa.
* Ei ole reeska oma lajinsa, se on vain kääpiöitynyt pohja-tai vaellussiika se reeska.
Täällä siikakilon hinta on huipussaan, filee on n 29 euroa kilo ja ehjä tuore parinkympin paremmalla puolella. Herrojen herkulta maistuu ja rahapussi kevenee kummasti.
VastaaPoistaSaispa ite siikaa ja olispa vene jolla sitä kalastaa. Mutta tyydytään kalastajien saaliiseen.
Rehvakka tarina.
Arleenalle:
VastaaPoista* No jopas on tyyristä. Lienee jo williä kalaa eikä kasvatettua???
* Ei muuta kuin vene- ja verkkokauppaan. No veneen kyllä saa lainaksi tai vuokrattua.
* Hyvät suhteet kalastajiin ovat kullanarvoiset. Niin täällä meidänkin perällä, paitsi että tuota siikaa nyt tulee itsekkin pyydettyä. Wiimeviikolla 56 kappaletta pakastimma. Lisäksi oli paistaa ja savustaakin vielä.
Hieno tarina, ja pettämätön konsti varaventtiiliksi tuo soutaminen. Mettäläisille, joilla ei vesiä ole, säädettäsiin lujaa menoa mettässä tuleva kokkapuu niskassansa.
VastaaPoistaUtukalle:
VastaaPoistaNo eikö olekkin? Tuo soutu-terapia meinnaan. Toisaalta meillä jokaisella on oma kokkapuumme iänkaiken niskassamme.
Kaloja on moneksi, kuten ihmisiäkin! Muikkuja taitaa olla minulle tarjolla kun seuraavan kerran erään kyläreissun teen. Mahtanevatko suolata vai savustaa!?
VastaaPoistaKiitokset siistimättömään ja ylipitkään räpellykseeni tutustumisesta. Kyllä T&U:sta kirjankin saisi aikaan, jos vaan taito riittäisi. :)
Inkataialle:
VastaaPoista* Niin on, inimisten lailla - erilaisia kaloja. Ja muikut, erityisesti muikut ruisjauhoissa kuorrutettuna ja paistettuna pottumuussin ja porkanaraasteen kera on ehdoton ykkönen. Kakkosena tuleekin jo kannoilla muikkukukko.
* No taito on, sinnikkyyttä vaan harjoittelemaan.
Lämmin, ihana tarina joka toi veden kasvissyöjänkin kielelle :oD
VastaaPoistaMimosalle:
VastaaPoistaNo tuon parempia kehuja ei ole kyllä kukaan
hoksannut laittaa. KIITOS Mimosa.