tiistai 1. syyskuuta 2009

Oi SYYSKUU


Oi SYYSKUU

Vironneena katselen taivaankaaren raosta
pilkottavaa kultaista juovaa - huomenen tuojaa
tumman kuolpunan yllä,
ikuisen koin suunnassa.

Elokuun wiimeiseksi yöksi asettunut tuuli on
jälleen heräämässä,
keräämässä voimia,
hoitamaan heräävän syksyn toimia,
mutta ensin on odotettava kehkeytyvä ruska,
jos luonto sen suo tällä haavaa.

Orastavan sarastuksen valo saa mielikuvituksen kiitoon,
samaistumaan johonkin epämääräiseen siipiniekkaan;
sellaiseen liitoon...
entoon, joka piut ja paut antaa painovoiman kahleille,
hyppää siivilleen, ponkaisee lentoon
ja on poissa.
Korkeuksissa, avaruuden reunalla,
kaukaisilla rannoilla muilla mailla,
tai missä vain itse haluaa.

Näkee ylhäältä siintävät tunturit,
niiden takaisen kajon - uuden päivän valon
ennen kuin se ennättää maata mönkivien könsikkäiden
silmien iloksi uutta toivoa antamaan
uudesta huomenesta.

Oh-show-tah hoi-ne

2 kommenttia:

  1. Täälläpäässä tuntuu enämpi siltä, että uutta toivoa pukkaa, mitä syksympi saa.
    Sitten vasta riemua piisaakin, kun kirkas pakkasen panema tähtitaivas loistaa(jos ei nua valonheittäjät häiritse).
    Kuka kaipaa hellettä ja kovaa auringonvaloa?
    Miepä en.
    No hyvä on. Menin vähän edelle, vaikka puhe tais olla vielä syksyssä....

    VastaaPoista
  2. Arjaannelille:
    Kylläpä se niin onkin luonnon mukaan. Syksyn kuolemaa seuraa elämä.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi