lauantai 19. syyskuuta 2009

ERÄS ÄYRÄS


ERÄS ÄYRÄS

Aamunkoin varhaisten säteiden vielä haparoidessa
lakkapäitä orastavan sinen alla minä elän jo.
Livahdan wällyn alta äyräälle.
Kultainen juova maanpiirillä, yllä himmeä tähtien vyö.
Ulkoistani olemustani hallitsee kipakka yöpakkanen.

Juhlahetki.
Yksin olemisen autuus,
hetki ja tunne.

Vain olla.
Tekemättä mitään, paitsi hengittää;
pitkiä syviä ahmaisuja selkosen raikasta ilmaa.

Pidätystä - pinnistystä ja wäkeviä puhalluksia,
hopeiset huurupilvet hopeisina varjoina,
päilyvät tummaan kuvastimeen,
haihtuen ensimmäisten säteiden taikakosketuksesta
kuin aaveet.

Hiljaisuuden weisu - runojen runo.
Se keskeytyy tuokioksi rätinään
kun muudan wanha peukaloisen horisko ei ole
äkännyt lähteä muuttomatkalleen vaaran kyljestä.

Annan anteeksi vallitsevan rauhan keskellä.
ja palaan Annani viereen.


Oh-show-tah hoi-ne

2 kommenttia:

  1. "yksin olemisen autuus, hetki ja tunne. Vain olla. Tekemättä mitään, paitsi hengittää"

    Sinäpä sen taas sanoit. Tuo on jotain mikä pitää nykyihmisen opettelemalla opetella. Ja joskus se on yhtä rankkaa kun syntyvällä, kun keuhkot täyttyvät hapesta ensi kertaa. Tekemättömyys on vierasta, pelottavaa. Niin kuin hiljaisuuskin. Kummankin pelon kohtaaminen kannattaa silti.

    Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Reinelle:
    Kiitos itsellesi.
    Minä voin taata, omasta kokemuksesta että tekemättömyyteen oppii. Sehän ei tarkoita että olisi silti laiska. Se on vain asioiden järjestämistä uuteen tärkeysjärjestykseen.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi