SOUKKA MiES

SOUKKA MiES

Jäntevä, hoikka miehenpuoli laskeutuu tievan syrjää vinosti, meinaa tuiskahtaa nokalleen viltossa ranniossa joka kiemurtelee alas jängän reunaan.
Kuuluu muutama karskimpi sana, sellainen joka saisi jokaisen pikkupojan kateudesta vihreäksi. Jo vain niillä olisi mainio näyttää mahtia toisille pojille tyttöin huussin takana tupakilla.

Viimein näköjään painavaa ämpäriä raahaava hahmo laskeutuu jängälle ja käynti tasaantuu. Kalareissulta näkyy tämä otus tulevan, kahtia taitettu uistinvapa näkyy olevan toisessa kädessä ja täysinäinen ämpäri toisessa.

Vain on se soukka tämä mies, näyttää ihan kuin väljät vaatteet siinä itsekseen olisivat oiustamassa kotiin. Tämä kyseinen lajitoveri on Malakias Lörö, läpipasko, jolle tohtoritkaan eivät mahda mitään.
Aineenvaihdunta vaan pelaa siihen tahtiin että luiden päälle ei ehdi kertyä nahan lisäksi juuri mitään. 

Malakias on kylän akkain lempilapsi ja kateuden kohde. Ei oikeastaan päivää jolloin häneen ei jotakin pömppövatsaista tahi kovasyömäistä verrattaisi hyvässä eli pahassa.

On aivan sama mitä Malakias syö, ei sen väliä; saattaa hotasta paketin tai kaksi voita jos oikein hiukasee pitkän taipaleen jälkeen - sitä Puskan suosittelemaa, sitä suolaista, siitä kun tulee energiaa.

Saattaa ahtaa kitusiinsa kapan tuppipottuja kuorineen - aivan oikein, voin kera, kuin Puskaa pilkaten. Hörppää päälle nekallisen kermaa muina miehinä.

Eikä se siitään kummene, jonkun ajan päästä kun jo taas hiukoo, on otettava HK-sinistä pakka tai kaksi ja monastippa hänet on nähty oiustamasta tahi puuhiltaan HK:n siniset taskusta pullottain, Malakias syö niitä vänkylöiden asemasta: "Ova jotenki ruokasempoo."

Eikä koskaan, ei koskaan pilaa aamuansa Malakias nuivilla jyväannoksilla vaan aloittaa reteesti aina uuden elämän terveellisellä pekonilla.

~~~~~~~~~~~~

Vaan nyt näyttää Malakiaalla lykky käyneen, sanko on kukkuroillaan hopeisia kaloja, harreja varmaan, siikaa harvemmin kun vavalla saa. Nooo, pilkillä tosin, mutta harvoin lipalla, uistimella tuskin koskaan, jos nyt ei tyystin joku siian vonkale ole sitten aivan läpi elämäänsä kyllästynyt ja sillä kurin itsensä inimiselle einespöytään tarjoutunut.

Harmaa pirtti häämöttää jo metsän reunasta, jalkakin näyttää kevenevän. Pian kaartaa rantteelle hikinen mies, sillä kyllä se hikeä pukkaa helteellä laihakin huiskale.
Astelee suoraan kodalle, virittää oitis valkian syöpäläisten kiusaksi ja kopistelee savustuslaatikon tyhjäksi entisistä ryönistä.
Lataa sen täyteen harrin köllyköitä, ripottelee leppähökeitä, hieman sokeria sekä latskauttaa kannen paikoilleen ja virittää senkin alle kynsitulet. Vilkasee sitten auringon suuntaan, köllähtää porontaljoille ja pistää tupakiksi.

Vatsa kyllä jo ehdottelee pientä esileikkiä vaikkapa muutaman keitetyn kananmunan kera, sillä muna sopii sitten niin oiwallisesti juuri savukalan lisukkeeksi ja mustaherukkahyytelö - vielä koettaa senkin muistuttaa, mutta saapa Malakias sen tyynnyteltyä lupaamalla heti lämmintä harria kun vain suinkin varttua ehättävät.

On se vatsa sitten pirullinen kapine, saa ehdotuksillaan mielen lentämään vallattomasti. Yhen äkin nääs Malakias muistaa että porstuan konttorissa roikkuu puoliksi syöty palvattu lampaanviulu ja että se kohta tanssii siellä lampaanpolskaa - näillä helteillä, jos sitä kukaan ei mahdollisesti hotki käkättimeensä.

Ajatus jää kiusaamaan, töin ja tuskin Malakias saa pidäteltyä koipiaan jotka jo valmistautuivat lampaanviuluoperaatioon.

Aika kuluu hopusti ja pian on hetki joka kruunaa koko tilaisuuden. Karu mutta herkullinen eines paljastuu höyrypilven läpi kun Malakias nostaa kannen ja ottaa savustuneet harrin köllykät esille. Onnellisen miehen kasvoille virittyy auvoinen ilme.

Hetikohta paikalla alkaa kulinaristinen nautiskelu ja pian vatsakin lopettaa mököttämisensä, lauhtuu ja lopettaa kaihertamisen. Se sijaan käy himokkaasti ja täysipainoisesti ruokatorvesta valuvan herkullisen massan kimppuun.
Eikä aikaankaan kun kaikki muutkin kehon asiaankuuluvat elimet jo tietävät asiasta ja valmistautuvat omalta osaltaan niihin velvoitteisiin joihin luonto kaikessa kekseliäisyydessään ne loi.

Läpipaskon elämä tässä nykylaatuisessa, ruoan suhteen vittumaiseksi muuttuneessa kevytruoka-yhteiskunnassa on yhtä juhlaa, saa syödä aina mitä haluaa. Popsia vaikka purkillisen makeutusainemurusia, eikä niistä vain siltikään liho vaikka minkä tekisi.

Sen kun Malakias on toki pannut merkille, että vain reippaasti ylipainoiset käyttävät keinotekoisia makeutusaineita, siinä lienee siis syy heidän ongelmiinsa ja siitähän on saatu hiljattain ihan tutkittua tietoakin.
Pysyisivät vain kunnon turvallisissa maalaisruuissa ja sillä selvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 19 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?