ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO

ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO
 

Asetun jaloilta aloilleni valittuun maahan;
laulettuani saapumisen laulun hiiskumattomaan.

Sammutan palavan mielen.
Löysään otsaa kiertävää paulaa,
oion venytellen kaulaa
ja lisään sitten henkeä vedettyäni - tyynnyttyäni,
rauhallisesti hiljaisuuden voimaa.

Avaan aistini ammoimmilleen,
kuulumaton valuu sisälleni kaikelle hereistä
avoimista aukoista tasapainottaen tolaani;
ahmin sieluni niin kyltymättömiin soppiin
tätä tyhjyyden olematonta äänettömyyttä
täysin häpeämättömin siemauksin.

Silminnäkijöiden puutteessa riivin yltäni kuoret,
kivetyn ja kuuntelen kiven mykkää kasvamista.

Muunnun syntymäpuvussani Rodinin ajattelijaksi.
Haritan silmäni tuijottamaan ei mihinkään.
Lasittuneen katseen suuntaan aution maanpiirin yli,
kauas äärettömiin horisontin taitse.
Linnunradan reunalle, kosmisen tyhjyyden hyväilyyn.

Syöksyn sfäärien syliin ja herkistyn kyynelsateeksi.
Tunnistan Zenin woiman ja tunnen kylläisyyttä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!