torstai 12. elokuuta 2010

RiiPPUKiiKKU


RiiPPUKiiKKU
 
Maailmat palavat yhä,
joillakin kaatuilevat, toisilla nousevat pystyyn
ja peli on yhdeltä pelattu;
lannistetun ylle - savuaville raunioille,
rakennetaan uusi mielipuoli kaatumaan.

Eikä hulluudelle ole loppua näkyvissä
vaikka totuus on kirjoitettu matematiikkaan.

Joen töyräällä nöyränä - jyleän pahtaan alla
katsoo menoa ikuinen lapsi;
raskaasti vyöryvää vöyriä virtaa vertaa
ja elämää kertaa.

Itkee tuo ikiaikainen mies tiensä päässä
nöyrtyy kauneuden eessä
näkee elämän lipuvan kirjona veessä ja on.

Mitäpä nuista menneistä muista,
ei kaikkea muista
ja tykkää vain puista ja täysistä kuista,
ei lainkaan huutavista suista.

On yltynyt houkkien koukkiva tempo ja lento
poissa tyystin on eetos ja ento - tylsynyt.
Lopen kyltynyt siihen ja muuhun,
siksi liittää vain itsensä köydellä puuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Synkkäähän se on tää maailmanmeno luonnossa.Sitä saa, mitä tilaa.Eipä taida paljon auttaa, vaikka hyppäisi "rengon keinuun " köyttäen köyden kaulaan.

    VastaaPoista
  2. Unelmikolle:
    Kiitän ja påkkasen.
    Pikemminkin sanoisin - luonnolle.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi