VÄRiSEN

VÄRiSEN
 

Tuntuu että minun on tehtävä pian jotakin;
sellaista jota en osannut kuvitella rohkeissa unissa,
muuten luulen että palkeeni halkeavat innosta
puuskan lepattaessa lahkeissa,
nostaen karvat pystyyn pohkeissa.

Tohkeissani lohkotut ajatusten siivut limittyvät
suomuksi, hopeiseksi juomuksi taivaanpiirille,
teräksenharmaan sekaan.

Taipuvat nöyrästi, joustavat soukat metsän larvat,
vaipuvat syvään kumartaen tuulta ja tuulta.

Pomppivat eetosten arvat,
sen kiihkon saa tuta vain harvat wiimassa viihtyvät;
oudon viehtymyksen joka tempaa aatoksen mukaansa,
lennättää pitkin maita ja mantuja
vihreitä, sinisiä, ruskeita rantuja myöten,
lyöden ällikällä totutut tavat nähdä ja kuulla.
Antaen luulla että tämä on tässä,
maailma nähty - vaikka peiliin on yhä kurkistamatta.

Ja virta vie, huojuttaa,
juovuttaa kelluvaan tunteeseen;
ei vain voi luovuttaa,
tarttua äyräistä kiinni ja tyssätä.
Niin riemusta värisen ja märisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!