AAMUN SARASTAESSA

AAMUN SARASTAESSA

Elokuinen runollinen huomen kuin satu, valmistelee aamupuuhiaan. Taivaanpiiriin on maalattu kultainen viiru jakamaan sininen kansi säällisesti maata mönkivien olentojen ja ilmaa halkovien lintujen kesken.

Lounaalta ajaa pumpulimaisia pilven pöyhäkkeitä joku ylätuuli. Tuuliviiri on jouten, virattomana, lerppuu reporankana tangon nokasta. Metsä ei ätvähäkkään ja muutama varhaisaamun tirpunen koettaa kakistella ja köhiä kurkkunsa yönhuurujen jäljiltä laulukuntoon, samoin kuin porstuasta ulos kammertava wanha emäntä aivinaisessa yökoltussaan - köhii ja puhisee. 

Muhkurainen keppi toisessa ja  kirjottu tupakkimassi, tulivehkeet ynnä käppyrävartinen korsteeni toisessa suonikkaassa kourassa astuu uksesta.

 

Pääskyt koukkailevat pihan yli ja tervapääskyjen kirkuna kiirii taivaankaarilla. On eräs elämisen kultaisista hetkistä jossakin pohjoisessa Suomessa.

Laskeutuu rappusille purstolleen, oikoo helman säädylliseen asentoon. Kurottaa ja poimii varpaan väliin voikukan sekä alkaa hommiin. 

Avaa massin ja painaa piipunkopan massin suusta, alkaa etusormella haalia tupakin murusia koppaan, painelee ja tukkii, tunnustelee kuni saa mieleisekseen.
Kääntää koukun huulilleen, kuristaa massin suun ja asettaa sen rapulle. Sitten ottaa tikun askista, raapaisee sen kylkeen ja nostaa liekin pesälle. Vuosikymmenten uurtamat posket lommoutuvat imusta ja etusormi sekä aski vuorottelevat kun hehkumaan alkanut pesä siistitään sopivaksi.

Sitten ensimmäiset testaushaiut sisälle keuhkoihin, syvälle niin että tuntuu hyvälle ja vaikutus alkaa lähes silmänräpäyksessä. Keho tunnistaa aineet joita se on vaatinut koko aamuyön, itseasiassa siihen muori on herännytkin aamutuimaan - tupakinhimoon.

Puhallus, hetken harkinta ja nyt sitten jo tupsautellen wäkevämpi annos sisään, hetken pidättely ja ulostoimitus.

Nyt on elimistö viritetty, hiukanen ilmoittaa olemassa olostaan, mutta wanha emäntä karkottaa sen kokemuksen tuomalla itsekurilla syrjemmälle. Keskittyy kuullostelemaan heräävän huomenen ensiääniä, haistelemaan tupakin turruttaman nokan kautta elokuun aamun tuoksuja.
 

Ja mikä ettei, kyllähän niitä tällaisessa idyllissä onkin, mesiangervojen tuoksu ylimmäisenä, ryytimaasta sekoittuu mukaan tilli sekä piisistä leijaileva savun häivähdys yhdistettynä raollaan olevasta akkunasta karanneeseen kahvin tuoksuun kiihottavat. 

Karkuuttavat sielun ajelehtimaan menneen ajan virtaan - muistelemaan.

Silmät sulkeutuvat...

 

~~~~~~~~~~~~

 

...rantteelle astelee hälisevä lapsikatras. Kesäinen päivä on kuumimmillaan. Karjankellon kalahduksia kuuluu vaimeana niitulta, osa vunukoista valmistautuu uimaan.

 

Pieninkin tahtoo mukaan, muttei huolita. On laskenut alleen, toinen sinisen housun lahje roikkuu puolireidessä, se on kastunut. Hiekkainen suu vääntyy kiellosta väärälleen ja kyyneleet herahtavat ennen ensimmäistä parkua. Äiti tulee karjakeittiön suunnasta, kaappaa pikkuruisen kainaloonsa ja kiikuttaa kaivon vierellä olevalle paljulle. Kiskoo lapselta  housut pois kulkiessaan ja istuttaa pienokaisen auringon lämmittämään veteen. 

 

Kastelee housut ja puristaa ja vääntää. Toistaa homman ja levittää ne kaivon kannelle kuivumaan. Lapsen itku on vaihtunut iloksi. Se läiskyttää ja räiskyttää vettä käsillään, läntäröi ja lorottaa vettä ja nauraa veikeästi.

Muiden penikoiden häly on vaimennut, ovat suorituneet sinne uimareissulleen. Nainen, äiti, istahtaa rapulle, oikoo helman säädylliseen asentoon ja käy työhön. Avaa rapulla lojuneen tupakkimassin ja painaa piipunkopan sisään ja alkaa etusormella haalia tupakin murusia koppaan, painelee ja tukkii, tunnustelee kuni saa mieleisekseen.
Kääntää koukun huulilleen, kuristaa massin suun ja asettaa sen rapulle. Sitten ottaa tikun askista, raapaisee sen kylkeen ja nostaa liekin pesälle. Heleän punakat posket lommoutuvat imusta ja etusormi sekä tikkuaski vuorottelevat kun hehkumaan alkanut pesä siistitään sopivaksi. Hymy herkiää...

...silmät sulkeutuvat, oma lapsuus pala mieleen, kesä, tuoksut, uimareissut. Sitten myöhemmin tansseista palaamiset kaikkine kommelluksineen:

 
Että se Römperin Aabrammiki osasi sitte olla tyhymä sillo muinon. Ensin tanssittaa koko illan, sitten pyytää päästä saatille ja kun tullaan pellon päähän josson elukat laitumella, niin kysyä pämäyttää varpaisiinsa katsoen: 

"Mistee se muuten sonni tietää, jotta millonka ne lehmät haluvaa?"
 

Kun minä vastaan sille: "No haistaavat tietenki, senki pölövästi", niin se vaan käestä pittää ja taluttaa minua kotiin päin.
 

Vielä se mokoma aitan rapulla tivvaa, jotta millonka muka nähhään. Minä vastaan sille, jotta: "Nähhään sittä kun nuhas paranoo..." ja tempasen aitan oven nokan eistä kiinni.

~~~~~~~~~~~~

 

Ovi narahtaa. Wanha muori säpsähtää ja lykkää piipun leukaperiinsä sekä kiskaisee wahvat sauhut. Kuuluu raskaita askelia pirtin permannolta. Papparainen kurkottaa uksen raosta: "No senkö täytistä se tänne jäi? Kohvet jäähtyy! Tulehan sisälle eläkä siellä höpsi - vilustut vielä!"

Muori nousee, oikoo itseään, sanoo takakäteen:
"No tulenhan minä, Aabrammi, tulen, tulen, heti kun tästä saan nokkani selväksi turautettua. Sinulta se nokka jo selevinny - tähän ikkään.""

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 11 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.