LiRAUTUS

LiRAUTUS

Syksyn ja talven välitila;
jos siitä ei osaa tai halua hakea kauneutta,
äkätä kyseisen tolan ilahduttavia yksityiskohtia
päätyy usein lopulta umpimieliseen apeuteen.

Useimmat eivät pidä - tykkää -,
pyrkivät kaikin konstein pois loka-marraskuusta,
pakoon - parempaan - lämpimämpään.

Se on kaikin puolin ymmärrettävää,
etenkin mustansynkeässä Urbanistanin loskassa,
äkeiden puuskien vonkuessa kalmaa kivikuiluissa,
riuhtoessa kylmiä päiväasuja niin,
että ne hipaisevat inhottavasti paljasta ihoa.
Sellainen saattaa mielen raskautetuksi.

Synkeä oneus taas supistaa ällikapasiteettia,
altistaa markkinamiesten riettaalle hölynpölylle,
höynäyttää tekemään suorastaan typeriä
etukäteen kuormastasyömisiä.

Nooh - sehän on taas liki samaa kuin,
että sielun tuskaa helpottaakseen laskisi alleen.
Aluksi lirautus lämmittää tietty,
tovin päästä on pian entistäkin ankeampaa.

Sitä vaan ei jotenkin muista kaikkea lapsena opittua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne