LOUKKU

LOUKKU

Solinaa kuulaassa,
pilvenvarjoisassa hiljaisuudessa;
puronen kuulostaa onnelliselta.

On muuttunut muutama metri sitten,
pienen könkään avittamana norosta puroksi
sillä samaan suvantoon yhtyy jängästä
toinenkin noronen.

Mustana kuvastimena hohtaa vesi,
häränsilmä syytää kuohaa vastarannalle;
kieppumaan aikansa ennen haihtumistaan.
Riitteestä häivä päivän puolella.

Syksyn sisälle pääsee nyt hereästi;
riittää kun istahtaa rojahtaneelle kelolle
ja heittäytyy kuuntelemaan riekkolintujen kinaa.

Suruvoiton makuisen elonpiirin aistii;
harmajan täysrauhan jyleään aihkiin nojaten,
savun tuoksu haistimissa - selkosten kuulimissa.

Hiljaisuuden syvin tyyssija on kuin kohtu;
sen ulkopuolelle pyrkiminen on rietasta.
Sielun kiusaamista ylimalkaisin perustein.

Vain hiirenloukussa on ilmaista juustoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne