sunnuntai 4. lokakuuta 2015

NUORALLA TANSSi


NUORALLA TANSSi

Aika - tuo mystinen raksuttaja,
joka on ja ei -, oikuttelunsa mukaan.
Se jonka usein kerrotaan olevan niin pitkäveteinen,
ettei kulumalla kulu.

Joskus sama keksintö tuntuu kuitenkin,
erityisesti syksyisin - harppovan sellaisella hopulla,
että hitaimmat elämän taikakehän harrastajat
eivät tahdo mukana pysyä.

Taivaanpiirin uhkeimmat näkymät,
dramaattisimmat hehkut - punaisen värin infernot
ovat taas hyvää vauhtia tulossa.

Niissä sfääreissä mielen kuvan saa hereästi liikkeelle,
puolen kannen sykähdyttävä väritys koskettaa,
imee mukaan - ikään kuin hotkaisee sisuksiinsa.

Mystinen tunne valtaa mielen, hyydyttää kielen,
rutiineissa räytyvä sielu rienaa -
vaatii päästä nuoralle tanssimaan,
kenties piipahtaa tovin omilla teillään;
ne ovat omituisinta ihmisissä - sielut,
eivät usein kerro aikeistaan etukäteen.

Sitten kun toimivat kuten toimivat,
saavat omistajansa yllätettyä housut kintuissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi