Ei VAiHTOEHTOA

Ei VAiHTOEHTOA

Puuskat sivaltelevat,
on selvästi talven tuoksua,
tohina kääntynyt pohjoisen puoleen;
Akka raapii poskipäitä neulanterävillä kiteillä.

Maa hohkaa vielä kesää,
haaleaa.
mutta yhä tarpeeksi lämmintä lumen yllättää.

Muille pinnoille sitä alkaa kertymään,
nilin katon maloille,
seinän vieruksen pinon päätyhaloille.

Jotenkin on sellaista olevinaan - miten sen sanoisi -,
laiskan sutjakkaa vastaanpanemisen makua;
vastaanpyristelemättä.

Luonto on jo taipunut hyväksymään - pääkin lähes;
talven oireilun tosiasiat - ilmeet ja eleet.
Viilenemisen - päivien kuulauden;
kahden hämärän lähestyessä toisiaan.
Lumihiutaleiden hairahtelevan tanssin.

Peruutus on tyyten mahdotonta,
talven tulemiselle on liian pitkä perinne;
kymmeniätuhansia vuosia peräperää
valkoista hysteriaa ankaruuksien eri asteina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne