ANTAAPA HiMON YLTYÄ
Viehättävä matala valo;
olisikohan aurinko enää korkeimmillaankaan
kuin kolmenkymmenen asteen huitteilla?
Huikeita - itseään pitempiä varjoja,
jatkuvat päivä päivältä,
ylittävät itsensä kaamokseen tultaessa
ja poistuvat hyväksi toviksi elämästä;
ottavat sielut völjyynsä rauhoittaen elämän
unen- ja valveen rajatilan kaltaiseen huntuun.
Mutta ei vielä ole se hetki;
mustan lumen talvessa kylvetään - taimenwimmassa,
juomukset viikattuna sammioissa - yöt pirunkylvyssä,
yksiöistä - varsan kestävää jäätä vartoen.
Näyttää olevan korkeimman kädessä;
kiimansa jälkeen itsensä reeskaparvesta
täpötäyteen ahtaneiden punalihaisten otusten
einespöytään saanti.
Lällyviikkoja toisensa perään - kuvallisia takaumia,
himo yltyy selatessa kyltymättömäksi;
tuvan lämmössä kohmeisiksi luulottelevat sormet
ovat tuntevinaan jutautuksen juomuksen narussa.
Vesi herahtaa kielelle silkoista haihatuksista.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi