TiE

TiE

Kumma se vaan on tuo aurinkoinen;
vaikka sitä tullut jo vuosikymmeniä illisteltyä -
luulisi että jo ihan kyllästymiseen saakka -,
niin eikös karkaa meren taakse katse sitä hakemaan
kun eetos livahtaa johonkin muille töin.

Tuskin on rapia kuukausi kulunut,
no himpun verran toistakin valo poissa,
niin jopas näkimet päivittäin haravoivat taivaanpiiriä,
vahtaavat horisonttia ihan sitä tehen;
kuin siellä olisi jotain tähellistäkin.

No ei,
aurinkoa iiris hakee,
vaikka älli vakuuttaa kovin yks'oikoiseen,
sen siellä vasta muutaman päivän päästä olevan.

Tok-tok;
justi siellä - vakipaikallaan,
kello kahdessatoista nollakahdeksassa,
ainoassa mahdollisessa tunturien raossa,
kuusi astetta maanpiirin yllä.

Se on tuo valon janon hillitön riena;
ei sukupuolikysymys eikä polliisiasia,
kaamoksen hämäräinen pimeys on tie aurinkoon,
cedant tenebrae soli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne